Kaisa Liski paljastaa Metropolille: Olisin valmis käsikirjoittamaan elokuvan
Kiinteistökuningattarena tunnetuksi tullut Kaisa Liski kertoili viime viikolla kuulumisiaan Metropolille antamassaan haastattelussa. Kaisa työskentelee nykyään lounasravintolassa Riihimäellä.
Oliko vaihdos ravintola-alalle hetken mielijohteesta toteutettu vai olitko suunnitellut sitä pitkään?
– Aina silloin tällöin olin miettinyt, että mitä osaan tehdä ja vielä niin, että siinä on joku älli mukana. Pitäähän ihmisen jollain elää ja jotain tehdä työkseen. On ollu tosi jees lähteä mukaan ravintola-alalle. Se on älyttömän vapauttavaa ja mulle sopiva juttu, Kaisa kertoo iloisena.
Kaisa kertoo jättämänsä kiinteistöbisneksen olevan raadollinen ala. Hän on käynyt läpi alaa muun muassa viisivuotisen oikeusprosessin aikana. Kaisan mukaan nämä asiat eivät kuitenkaan hallitse elämää enää millään tavalla, mutta vuosi sitten naisen elämässä oli rankempi vaihe.
– Olin vakavasti sairas, siis kuolemansairas ja tosi huonossa kunnossa teholla. Toipuminen kesti melkein vuoden, mutta nyt kaikki on hyvin ja tässä mennään, kertoo iloinen ja sädehtivä Kaisa.
– Itselleen on pakko olla armollinen ja tehdä niitä asioita mitä kestää ja pystyy.
Olet viimeaikoina ollut paljon otsikoissa, miten se on vaikuttanut?
– Jos lehtijutussa on totta alle 10 prosenttia ja loput täyttä soopaa, niin miksi se haittaisi mua. Se auttaa paljon, että on itse rehellinen. En ole menettänyt yöunia yhdenkään lehtijutun takia.

Voisitko palata kaiken tämän jälkeen vielä kiinteistövälitysalalle?
– No onhan mulla muutama asunto nytkin myynnissä. Oon hyvin taitava siinä ja mulla on äärimmäisen korkea koulutus ja taitotaso 15 vuoden ajalta. Ehkä jonkinlaisena neuvonantajana tai konsulttina voisin toimia.
Elämässäsi on tapahtunu paljon ja matka tähän päivään on ollut aikamoinen. Muuttaisitko siitä mitään?
– Yhden asian muuttaisin. En lähtis enää sellaisten vedättäjäveljesten matkaan, Kaisa sanoo ja viittaa ex-työnantajiinsa.
Entä lähtisitkö enää mukaan tosi-tv-ohjelmiin?
– No jos mä saisin käsikirjoittaa sen itse, niin sitten. Mutta voisin kyllä tehdä elokuvan. Pitkän draaman kaikesta kiinteistöpaskasta, mistä Suomessa puhutaan ihan väärällä nimellä. Kiinteistövälityksen paskaa oikeen tuutin täydeltä, rempseä Kaisa nauraa.
Lue myös Kaisa Liskin hovioikeuden tuomiosta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”