
Susan Ruususen tytär mukana suositussa mallikilpailussa: ”Hain aika salassa kaikilta”
Entisen pääministerin Matti Vanhasen kohurakkaana julkisuuteen noussut Susan Ruusunen on kolmen lapsen äiti. Hänen Rosalie-tyttärensä ottaa nyt ensiaskelia kohti julkisuutta, sillä hän on raivannut tiensä Wellnessmalli 2021 -kilpailun semifinaaliin.
– Haaveilin kilpailuun hakemisesta ja kun uskaltauduin hakea mukaan niin hain aika salassa kaikilta. Liian usein oon ite jääny aikanaan empimään asioita ja sit asiat vaan valuu ohi silmien. Nykyään oonki päättäny haastaa itteeni ja rikkoo niitä omia rajoja! En anna mun ujouden tai pelon epäonnistumisesta estää enää mua tavottelemasta asioita, joista ennen oon vaan uskaltanu unelmoida, Rosalie kirjoittaa Instagramissa.
Rosalie kertoo suurimmaksi esikuvakseen äitinsä.
– Aina ajattelin etten aio seurata äidin jalanjälkiä ravintola/elintarvike alalle. Idea yhteisestä vegaanileivonnais yrityksestä lähti kuitenki ihan lennosta todellisuudeks ja kohta onki jo vuosi siitä, kun @lovegan_suomi perustettiin. Koskaan ei kannata sanoo ei koskaan, sillä ikinä ei tiiä mihin elämä meidät kuljettaa, Rosalie kertoo sosiaalisessa mediassa.
Susan hehkuttaa tyttärensä menestystä mallikisassa henkilökohtaisella Facebook-sivullaan.
– Minun upea tyttäreni valittiin Wellnessmalli semifinaaliin 202. Olen niin ylpeä sinusta Rosalie. Olet niin monipuolinen nuori nainen, että voin vain ihailla sinun matkaasi. Onneksi saan seurata sitä läheltä, Susan kirjoittaa.
Lue myös:
Seiska: Matti Vanhasen ex-kohurakas Susan Ruusunen erosi – edusti minimittaisessa nahkahameessa
Muistatko Matti Vanhasen ex-morsiamen Susan Ruususen? – tältä hän näyttää nyt
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Muistatko vielä maailman kuumimman vangin? Katso miltä hän näyttää tänä päivänä
- Jere Karalahti jakoi pöyristyttävän tekstin: ”Piti erota muijasta, että sai…”
- Esko Eerikäisen ulkonäkö muuttui pysyvästi – operaatiolla kova hintalappu
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!