Muistatko Matti Vanhasen ex-morsiamen Susan Ruususen? – tältä hän näyttää nyt
Susan Ruusunen on jäänyt kansan mieliin seurusteltuaan vuonna 2006 silloisen pääministerin Matti Vanhasen kanssa.
Kansainvälistäkin huomiota saanut suhde päättyi vain vuotta myöhemmin ja Ruusunen julkaisi vielä samana vuonna suhdetta yksityiskohtaisesti käsittelevän kirjan Päämisnisterin morsian.
Vanhanen teki kirjasta tutkintapyynnön ja asiaa ruodittiin käräjäoikeudessa ja Helsingin hovioikeus määräsi Ruususelle ja kirjan kustantajalle sakkorangaistuksen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.
Ruusunen on aiemmin kertonut Kodin Kuvalehdessä vältelleensä vaikeimpina aikoina ulkona näyttäytymistä.
– Olin henkisesti romuna. Pää säilyi jotenkin kasassa sen ansiosta, että oli työ ja lapset, ja vanhemmat ja hyvät ystävät pysyivät rinnalla.
Ruususella on kolme aikuista lasta ja nainen pyörittää nykyään omaa pitopalveluyritystä yhdessä tyttärensä Rosalien kanssa.
Äiti ja tytär ovat ehtineet myös lomailla yhdessä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Syyskuussa 50 vuotta täyttävä Ruusunen on ollut parisuhteessa kumppaninsa kanssa jo lähes kymmenen vuotta.
– Emme kuitenkaan asu yhdessä. Kaikkihan me tarvitsemme myös omaa aikaa, Ruusunen on kertonut Iltalehdelle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”