Kuva: Instagram Kiti Kokkonen
Katso video: Kiti Kokkosen koominen ”matotanssi” naurattaa – ”Katsoin, että onko uusi tapa luututa lattiat”
Näyttelijä Kiti Kokkonen tunnetaan humoristisista Instagram-päivityksistään, jotka saavat usein tämän seuraajat repeämään liitoksistaan. Kitin tuorein tempaus oli haastaa seuraajansa kokeilemaan legendaarista ”matotanssia”.
Kyseessä on breakdance-liike, jossa tanssija matkii madon kiemurtelua lattialla mahallaan. Kuten kuten arvata saattaa, Kiti ei suinkaan vaan haastanut seuraajiaan kokeilemaan matoliikettä, vaan hän esitteli myös omat tanssitaitonsa julkaisemallaan videolla. Jos video ei näy alla, katso se täältä.
Kuten videolta näkyy ja kuuluu, Kitin mato kaipaa vielä hieman harjoittelua, jonka hän myöntää itsekin videon oheen kirjoittamassa tekstissä. – Pitää harjoitella vähän lisää. Haastan sut mukaan, Kiti kirjoittaa videonsa ohessa. Kitin tanssitaidot ovat herättäneet huvitusta myös tämän seuraajien keskuudessa. Ihan jokainen ei ole tunnistanut kyseessä olevan nimenomaan matoliike. – Luulin että jäistä pelastautuminen, eräs seuraajista ihmettelee. – Ottaisin haasteen vastaan, mutta kun en pääse sitten enää ylös lattialta, toinen tokaisee. – Katoin et onko uusi tapa luututa lattiat, kolmas nauraa. – Luulin sinun muistelevan miten vauvana opit pääsemään liikkeelle, neljäs kirjoittaa. – En nähnyt tekstiä ensin, niin katoin, että on joku norppaimitaatio. Mutta Matohan tuo selkeesti on, viides tsemppaa. Kiti saavutti suuren suosion osallistuttuaan Putous-sketsihahmokilpailuun vuonna 2018. Hänen Tanhupallo-hahmonsa voitti lopulta kisan, ja Tanhupallon kommelluksia voi seurata edelleen aika ajoin Kitin Instagram-tilillä. Lue myös: Kiti Kokkosen julkaisema suloinen lapsuuskuva ihastuttaa: ”Niin isän näköinen tyttö!” Fani yllätti Kiti Kokkosen häkellyttävällä lahjalla – näyttelijä ylistää somessa: ”Lämmittää sydäntä näin kaunis ele”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Ensimmäinen TTK-pudotus kuohuttaa – ”Ei Uniikki nyt näin huono ollut”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat