Kuva: Instagram - Katy Perry
Katy Perry avoimena elämänsä rankimmista ajoista – harkitsi eron jälkeen itsemurhaa
Esikoistaan odottava poptähti Katy Perry, 35, avautuu kanadalaisessa CBC:n SiriusXM-radio-ohjelmassa elämänsä vaikeimmista ajoista.
Perry kertoo kyynelehtien, että väliaikainen ero tulevan lapsensa isästä Orlando Bloomista, 43, oli todella raskasta vuonna 2017. Hän paljastaa, että harkitsi tuolloin jopa itsemurhaa.
– Olin antanut itsestäni niin paljon, että tuntui kuin minut olisi jaettu kahtia. Olin eronnut poikaystävästäni, joka on kuitenkin nyt tulevan lapseni isä, Perry sanoo.
Naisen mukaan itsetuhoisiin ajatuksiin johti myös se, ettei hänen samoihin aikoihin julkaistu albuminsa saanut sellaista vastaanottoa kuin hän olisi toivonut.
– Urani oli edennyt koko ajan nousujohteisesti ja sitten tuli pieni muutos, joka ei ehkä ulkopuolelta katsottuna näyttänyt valtavalta, mutta minulle se oli järistysmäinen.
Haastattelussa Perry korostaa, että selvisi vaikeista ajoistaan uskon ja kiitollisuuden avulla.
– Kiitollisuus luultavasti pelasti minun henkeni, koska jos en olisi löytänyt sitä, olisin luultavasti rypenyt surussani ja antanut mennä.
Ensimmäisen kerran vuonna 2016 yhteen päätyneet Perry ja Bloom palasivat eronsa jälkeen yhteen vuonna 2018.
Lue myös: Katy Perryn vauvalla on jo nyt asennetta – katso hauska video ultraäänitutkimuksesta
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”