Kerttu Rissanen avautuu arjestaan eron jälkeen – Tällaiset ovat välit Samiin
Salatuista elämistä tunnettu näyttelijä Kerttu Rissanen viettää tapahtumarikasta kesää.
Juuri ex-puolisostaan Sami Uotilasta eronnut Rissanen kertoo Iltalehdelle ajatuksistaan Sami osallistumisesta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan sekä omista uratoiveistaan. Hän myös kertoo olevansa valmis palaamaan joihinkin tv-ohjelmiin, jossa on aikaisemmin esiintynyt.
Rissanen kertoi hetki sitten julkisesti Instagramissa erostaan Salatut elämät -näyttelijästä Uotilasta. Uotila on yksi seuraavista Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uusista kilpailijoista.
– Toivotan hänelle todella paljon onnea. Uskon hänen pärjäävän loistavasti ja hän voi päästä pitkälle kisassa. Tsempit hänelle, Rissanen kommentoi.
Pariskunnan erotessa Rissanen muutti kesäkuun alussa uuteen valmiiksi kalustettuun asuntoon Punavuoren alueelle.
– Muutin kesäkuun alussa. Punavuori on kiva alue asua ja on ihan kiva kämppäkin.
– Asun siellä nyt vuoden ja sen jälkeen etsin jotakin pysyvämpää. Tämä on vain väliaikainen ratkaisu, Rissanen paljastaa.
– Etsin enemmän oman näköistä asuntoa. Viihdyn kyllä ihan hyvin, mutta kun ei ole voinut sisustaa itse, niin odotan kyllä sitä, että pääsee sitten itse suunnittelemaan ja sisustamaan oman kämpän, hän jatkoi.
Rissanen tunnetaan Sanni Pohjosen roolista Salatut elämät -ohjelmassa.
Tällä hetkellä Rissanen työskentelee urheilun parissa ryhmäliikuntaohjaajana, personal trainerina ja online-valmentajana.
– Tykkään todella paljon tästä liikunta-alasta. Ryhmäliikunta on todella kivaa ja haaveena olisi päästä kouluttaa ryhmäliikuntaa lähivuosien aikana.
Rissanen juonsi viime viikonloppuna Rovaniemellä Simerock-festivaaleja. Hänen juontajaparina oli ex-kumppani Uotila.
– Se meni todella hyvin! Ajoimme aina vesijeteillä sinne lavan taakse, kun oli aika juontaa.
– Oli todella kivaa ja mielelläni tekisin enemmänkin juontokeikkoja.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”