Kerttu Rissanen tekee paljastuksen: ”Masentunut ja yksinäinen”
Jooganopettaja Kerttu Rissanen, 28, on ollut jälleen sairaana.
Kerttu Rissanen kertoo ikävistä olosuhteistaan ja maisemien vaihtelusta.
– Tämä on ensimmäinen päivä kun poistun asunnostani sunnuntain jälkeen. Oon ollut siis kipeenä, ja en oo yhä vieläkään terve, mutta meen nyt K-Marketiin ostaa ruokaa, Kerttu kertoo keskiviikkona (22.1.) somevideollaan.
Kyseessä on ensimmäinen päivä kun hänellä on kuumeeton päivä ja hieman parempi olo.
– Sitten olin niin masentunut tuolla kotonani yksin, että tänne kauppareissulle suoristin vähän hiuksiani ja laitoin vähän huulikiiltoa K-Marketiin.
Joulua ja uuttavuotta Espanjassa äitinsä kanssa juhlinut Kerttu harmitteli yksinäisyyttään myös aiemmin tammikuussa paluumatkallaan kotiinsa lentokentältä Bolt-taksilla.
– Vaikka näissä tilanteissa aina miettiikin, että olisipa kyllä kiva, kun olisi joku kumppani tai joku, joka tulisi lentokentältä hakemaan eikä tarvitsisi mennä yksin kotiin, mutta it is what it is, Kerttu totesi tuolloin.
Kerttu muutti viime kesänä erilleen näyttelijäkumppanistaan Sami Uotilasta, 53. Ex-rakastavaiset ovat sittemmin nähty lukuisia kertoja yhdessä, mutta kaverillisissa merkeissä.
Lähde: Seiska
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta