Kimi Räikkönen julkaisi harvinaisen kuvan 9 kuukauden tauon jälkeen – yllättävä aktiviteetti!
Kimi Räikkönen vaivautuu harvoin päivittelemään sosiaalista mediaansa, jonka vuoksi yksittäiset päivitykset keräävät luonnollisesti enemmän huomiota.
Formulakuski on pitkän ja menestyksekkään uransa jälkeen vaikuttanut keskittyvän perhe-elämään yhdessä vaimonsa Minttu Räikkösen ja pariskunnan yhteisten kolmen lapsen kanssa.
Vuonna 2021 uransa päättäneen Kimin poika, Robin, seuraa isänsä jalanjälkiä ja on menestynyt kartingissa omassa ikäluokassaan.
Harvinainen yhteiskuva
Kimi julkaisi sunnuntaina (3.11.) yhteiskuvan poikansa kanssa. Viimeisin vauhtipään tekemä julkaisu oli peräisin tämän vuoden helmikuulta. Yhdeksän kuukauden jälkeen Kimi kuitenkin päätti päivitellä kuulumisensa sosiaaliseen mediaan.
Julkaisussa Kimi kertoo suorasanaiseen tyyliin pelaavansa sekä mainostavansa Wheel to wheel -nimistä autopeliä. Ilta vaikuttaisi sujuneen hilpeissä tunnelmissa, sillä sekä Kimillä, että Robinilla oli pieni virne naamalla.
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa