Kohu Miss Helsinki -kilpailun ympärillä kasvaa – kolme yritystä irtisanoi yhteistyönsä: ”Emme hyväksy kiusaamista, vähättelyä tai syrjintää”
Mirella Merivirran ja Janna-Juulia Vuorelan luotsaama Miss Helsinki New Era -kilpailu ajautui kohun keskelle, kun kilpailusta vetäytynyt finalisti Lyydia Isopahkala kertoi huonoista kisakokemuksistaan sosiaalisessa mediassa.
– Pääsin finaalin ja todellisuus iski. Tuntui, että olin se kiintiö ”yksi isompi kilpailija”. Ekoissa kuvauksissa jo valkeni, että täällä ei ole mulle oikean kokoisia vaatteita. Ajattelin, että ne on vaan nää ekat kuvaukset. Ei ollut. Tuntuu tosi paskalta suoraan sanottuna olla itsevarmana kuvauksissa tai muotinäytöksessä, joissa sulle ei ole oikeankokoisia vaatteita ja huono ilmapiiri, Lyydia kirjoitti Instagram-tilillään.
Nyt useampi kilpailun sponsori on ilmoittanut, ettei aio jatkaa enää tulevaisuudessa yhteistyötä Miss Helsinki New Era -kilpailun kanssa. Yksi irtisanoutuneista yhteistyökumppaneista on Nordicshape-kauneusklinikka, joka toimi tänä vuonna kilpailun pääsponsorina, ja yrityksen toimitusjohtaja Samuel Rossi istui myös kilpailun tuomaristossa.
– Nordicsape ei hyväksy minkäänlaista kiusaamista, vähättelyä tai syrjintää. Edellä mainitut asiat ovat täysin arvojemme vastaisia. Uskomme myös vahvasti siihen, että jokaisella ihmisellä on oikeus omiin tunteisiin ja kokemuksiin, eikä niitä voi kieltää tai ottaa keneltäkään pois.
– Kiusaamiskohun tultua ilmi, olemme päättäneet vetäytyä pois yhteistyöstä Miss Helsinki New Era -organisaation kanssa tulevaisuudessa. Jatkamme kuitenkin voittajan kanssa jo ennen kohua sovittua yhteistyötä, minkä hän voitti kilpailun myötä.
Yhteistyön on lopettanut myös Ukko.fi-laskutuspalvelu sekä Oletkaunis.fi-kauneusverkkokauppa.
Lue myös:
Liikemies Stefan Therman joutui hoitoon
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”