Kohurokkari Archie Cruz rakastui – julkaisi yhteiskuvan kuvankauniin blondin kanssa: ”Mikä täydellinen päivä”
Kohurokkari Archie Cruz eli Arttu Kuosmanen näyttää löytäneen rinnalleen kuvankaunista seuraa. Hän on julkaissut Instagram-tilillä pusukuvan Emma-nimisen kaunottaren kanssa.
– Minun beibi ja minä kuvaamassa videota Under The Gun -kappaleeseen. Pian saatavilla. Mikä täydellinen päivä, Archie Cruz kirjoitti.
Vuonna 2019 hajonnut Santa Cruz -yhtye teki odotetun paluun toukokuun alussa, kun uudistunut bändi esiintyi Los Angelesin legendaarisella Whisky A Go Go -klubilla.
Keikan jälkeen yhtyeen johtohahmo Archie Cruz joutui keskelle massiivista kohua. Kohu sai alkunsa sosiaalisessa mediassa, kun amerikkalainen musiikkitoimittaja Eddie Trunk pisti merkille, että Santa Cruz käyttää keikallaan häpeilemättä taustanauhoja.
Trunk on julkaissut Twitterissä videopätkän, josta voi havaita taustanauhojen räikeän käytön. Videolla Cruz lopettaa laulamisen noin 20 sekunnin ajaksi kesken Under the Gun -kappaleen. Tästä huolimatta hänen laulunsa jatkuu kirkkaana ja selkeänä.
– Olen jo pitkään vastustanut taustanauhojen käyttöä livenä ja sitä, kuinka fanit ja promoottorit vain hyväksyvät ”live-esiintymiset” ja ovat valmiita maksamaan niistä. Tässä näkyy, kuinka pahaksi tilanne on äitynyt. Käsittämätöntä! Trunk kirjoittaa twiitissään.
Archie Cruz otti asiaan kantaa tapansa mukaan hyvin suorasanaisesti omalla Instagram-tilillään.
– Haistattelit väärälle ryhmälle. Urasi tulee loppumaan pian ja me tulemme olemaan huipulla. Odota ja näet, mulkku, Cruz totesi Instagramin Stories-osiossa.
Lue myös:
Blind Channelin solisti Joel Hokka vastaa Archie Cruzin syytöksiin – julkaisi paljonpuhuvan kuvan
Archie Cruz laukoi suoran mielipiteensä Blind Channelin solistista: ”Mua vi*uttaa…”
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Kasinorakastajan blogi: Itsenäisyyspäivän jälkitunnelmat – Suomikasinoita ja -pelejä!
- Hjallis Harkimon 35-vuotias rakas kohtasi kesällä traagisen menetyksen – aviomies kuoli 68-vuotiaana
- Sanna Marinin hotellijatkoilta leviää bilevideo – tässä nettiin vuotanut pätkä
- Niinistön pojat harvinaisessa yhteiskuvassa – tältä he näyttävät
- Hjallis Harkimo iski nuoren kuumiksen: Jasmine Pajari on puolet nuorempi – kuva
- Näin Duudsonit edustivat Linnan juhlissa 10 vuotta sitten – merirosvotyyli kohautti
- Helena Koivun viimeinen avunhuuto: ”En olisi koskaan uskonut, että joudun…”
- Kesällä eronnut Emmi Granlund löysi rinnalleen todellisen komistuksen – kuva
- Sonja Kailasaaren somessa kuohuaa: ”Hirviniemi paljastui täysin törkyiseksi miehen…”
- Iida Vainio tiukassa paikassa – juoko ällön juoman vai paljastaako kiusallisen salaisuuden