Kristianin heimoneuvosto 9: Ulos äänestetty Sara Vanninen sairastui Selviytyjien kuvauksissa – ”Mikään ei pysynyt sisällä”
Kristianin heimoneuvoston vieraana nähdään ulos äänestetty bloggaaja Sara Vanninen. Hän kertoo olleensa todella huonossa kunnossa viimeisen viikon kuvauksissa.
– Olin vatsataudissa. Olin porukan heikoin ja mikään ei pysynyt sisällä. Ajattelin olevani kova kisoissa, mutta minun oli hyväksyttävä, että olen porukan heikoin sairastumiseni takia. Minulla ei riittänyt fyysisyys, eikä pääni myöskään toiminut, Sara Vanninen kertoo.
Hän paljastaa Kristianin heimoneustovosssa, keneen hän luotti eniten ja vähiten. Hän piti pahimpana vihollisenaan Kristiania, koska tämä oli saanut puolelleen suurimman osan kilpailijoista.
Hän myös paljastaa, mikä hänelle oli haastavinta kuvausten aikana.
– Olosuhteet. Olisin voinut pakata lämpimämmin messiin. Ruuan vähyys oli myös kova. Siedän pienikokoisena nälkää, mutta en sietänytkään. Se vaikutti siihen, että olin koko ajan jäässä. Näin unta hanskoista. Nukuin myös tosi huonosti, kun normaalisti nukun tosi hyvin.
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille