Kukkosten sekoilu jatkuu – JP Kukkonen kouri Nettaa rinnasta
Yrittäjä Juha-Petteri Kukkonen on käynyt läpi sotkuista avioeroaan Netta Kukkosen kanssa jo tovin, mutta kaksikko viihtyy toisinaan yhä samoissa maisemissa. Viikonloppuna pariskunta päätyi jälleen samoihin bileisiin.
Lauantai-iltana JP:n yksityisen Instagram-tilin tarinoihin lävähti kuva, jossa JP ja Netta poseeraavat peiliselfiessä. Parivaljakolla on yllään yhteensointuvat, kasarihenkeä hehkuvat tuulipuvut, ja JP kouraisee Nettaa varsin tuttavallisesti toisesta rinnasta.
– Vappu Halloween, JP on kirjoittanut tarinansa yhteyteen.
Seiskan tavoittama JP kertoo, että oli Netan kanssa samoissa juhlissa.
– Olemme olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyvissä väleissä nykyään. Ei mitään sen ihmeellisempää, hän muotoilee.
JP kuitenkin painottaa, etteivät he ole palanneet Netan kanssa yhteen.
Olosuhteilla JP viittaa avioeron lisäksi rikosilmoituksiin, joita parin välillä on tehty jo useampaan kuin yhteen otteeseen. Viimeisimpänä Seiskan tietoon on tullut bilereissu, jonka Netta kustansi luvatta JP:n luottokortilla.
JP kertoi Seiskalle tehneensä Netan törsäilystä rikosilmoituksen. Poliisi tutkii myös kolmea erillistä juttua, joissa Netan epäillään pahoinpidelleen JP:n.
Netta on jo aiemmin kiistänyt Seiskalle syyllistyneensä pahoinpitelyyn.
– Se meni itsepuolustukseksi. Hän pyysi, etten tee rikosilmoitusta, mutta sitten hän kumminkin teki itse, niin aion tehdä myös hänestä, Netta kertoi elokuussa Seiskalle antamassaan lausunnossa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös