IL: Mikko Kuustonen avoimena siskonsa raskaasta kohtalosta – ”Hän lähti ensimmäisenä”
Muusikko Mikko Kuustonen, 66, kertoo Iltalehden haastattelussa perhettään kohdanneesta surusta. Surulliset kokemukset saivat hänet kirjoittamaan uuden Tokion metro -kappaleensa.
– Siskoni oli elämänjanoinen matemaatikko, joka sairasti Alzheimerin tautia ja menehtyi viime vuonna. Kuuden sisaruksen parvestamme hän lähti ensimmäisenä, Kuustonen kertoo Iltalehdelle.
Muusikko toimi siskonsa edunvalvojana kymmenen vuoden ajan. Hän oli mukana siskonsa saattohoidossa yhdessä tyttäriensä, näyttelijöiden Iina ja Minka Kuustosen sekä entisen puolisonsa Maritan kanssa.
Kuustonen kuvailee Alzheimerin tautia armottomaksi sairaudeksi, joka vie muistojen ohella vähitellen myös osan ihmisen persoonallisuudesta. Viimeisinä päivinään sisko reagoi kuitenkin yhä musiikkiin, kosketukseen ja huumoriin.
– Viimeisinä päivinä hänen olemukseensa asettui hämmentävä levollisuus, joka tuntui armolliselta, Kuustonen muistelee Iltalehdelle.
Tokion metro -kappale sai nimensä siskon kokemasta maailmasta. Muistinsa menettäneenä tämä saattoi availla kuvitteellisia ovia ja kertoa läheisilleen, minne ne johtivat. Kuustonen alkoi mielessään verrata sekavia reittejä Tokion metroverkostoon.
Laulun syntyessä Kuustonen epäili aiheen olevan niin henkilökohtainen, ettei kappaletta voisi julkaista.
– Muistisairaiden omaisten kokemuksissa on kuitenkin paljon vastaavia tarinoita, ja nyt laulun loppuunsaattaminen tuntui oikealta, hän sanoo.
Pitkän sävellystauon jälkeen Kuustonen julkaisee Elävien kirjoissa -albumin. Hän kertoo musiikin tekemisen tuntuvan jälleen merkitykselliseltä, vaikka ei enää ajattele rakentavansa itselleen uutta uraputkea.
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti