Kuningas Charles haluaa tavata prinssi Harryn – matkalla yksi ainoa tarkoitus
Kuningas Charlesin kerrotaan haluavan vihdoin korjata välinsä poikaansa, prinssi Harryyn. Nyt Charlesin sanotaan aikovan ottaa merkittävän harppauksen tämän saavuttamiseksi.
Charlesin ja Harryn keskinäiset välit ovat olleet hyiset siitä saakka, kun Harry lähti ovet paukkuen brittihovista vuonna 2020. Edellisen kerran isä ja poika tapasivat helmikuussa Lontoossa, kun kuninkaalla oli hiljattain diagnosoitu syöpä.
Nyt kuninkaallisasiantuntija Tom Quinn kertoo The Mirror -julkaisulle, että kuningas Charles vaikuttaa halukkaalta hieromaan rauhaa nuoremman poikansa kanssa. Quinn kertoo, että Charles suunnittelisi matkaa Yhdysvaltoihin tavatakseen Harryn.
Quinnin mukaan Charles aikoisi vierailla poikansa luona ja tavata prinssi Harryn, herttuatar Meghanin ja heidän lapsensa. Charlesin sanotaan surevan lähes olematonta yhteydenpitoa prinssi Harryn ja lastenlastensa kanssa. Matka voisikin olla ensimmäinen askel riitojen selvittelyssä.
Suhdeasiantuntija Louella Anderson arvioi Mirrorille, että matkan suunnittelu kuninkaan velvollisuuksien ja terveysongelmien keskellä vaatii melkoista vaivannäköä. Tämä lienee osoitus siitä, että kuningas todella haluaisi löytämään ratkaisun myrskyisiin väleihin.
Anderson kuitenkin myönsi, että vaikka matka osoittaisikin halua sovintoon, ei onnistumisesta ole takeita. Lopputulos riippuu hänen mukaansa siitä, ovatko molemmat osapuolet avoimia ja sitoutuneita riitojen ratkaisemiselle.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä