Kwan-yhtyeen Tidjân Ba teki paluun julkisuuteen – paljastaa nyt, mitä on tehnyt viime vuodet: ”Uudessa ammatissa olen tuntenut itseni vanhaksi”

Kwan-yhtyeestä tuttu laulaja Tidjân Ba teki näyttävän paluun musiikkibisnekseen julkaisemalla ensimmäisen suomenkielisen soolokappaleensa Kun en voi unohtaa. Hän on tehnyt kappaleen yhdessä ystävänsä Ilkka Maskosen kanssa.

– Kappale kertoo ystäväni päättyneestä parisuhteesta ja siitä tuskasta, mitä ero aiheuttaa. Pystyn samaistumaan samoihin tunteisiin, vaikka kyse ei ole minun omasta elämästäni. Kappale tehtiin jo muutama vuosi sitten, mutta julkaistiin vasta nyt, Tidjân kertoo Metropolille.

Hänen mukaansa nyt on oikea aika palata takaisin musiikin pariin.

– Minulla loppui hetkellisesti inspiraatio musiikin tekemistä kohtaan, kun jäimme tauolle Kwan-yhtyeen kanssa. Ei kai se mikään ihme ollut, sillä olin tehnyt musiikkia ihan junnusta saakka, ja Kwan-yhtyeenkin kanssa ehdimme tehdä musiikkia peräti seitsemän vuotta. Elämäni koostui siihen saakka pitkälti levyjen tekemisestä, promootiosta ja kiertue-elämästä. Viimeisen levyn jälkeen päätimme ottaa luovan tauon ja sen jälkeen olemme tehneet yhtyeenä ainoastaan muutamia satunnaisia esiintymisiä, Tidjân kertoo.

Kwan-yhtyeen laulajana Tidjân tottui esittämään kappaleita englanniksi. Laulukielen vaihto ei jännittänyt kokenutta esiintyjää. Ennen ensimmäistä soolokappalettaan hän on esittänyt Takorautaa, kauneimmat suomalaiset rakkauslaulut -levyllä Sinua, sinua rakastan -kappaleen vuonna 2003.

– Olen tehnyt viime vuodet musikaaleja, jossa olen esittänyt pääsääntöisesti kaikki kappaleet suomeksi. Lisäksi olen laulanut firmakeikoilla suomeksi, mutta tämä on ensimmäinen oma kappale, joka julkaistaan suomeksi.

Työskentelen nuorten parissa

Vuonna 2007 artistin uralta tauolle jäänyt Tidjân on viettänyt pitkään hiljaiseloa ja on toiminut sinä aikana useilla eri aloilla. Yksi intohimon kohde on kuitenkin pysynyt koko ajan mukana. Teatteri on vienyt mukanaan Tidjânia ympäri Suomen. Omin teatterin laji on luonnollisesti musikaali, ja hän oli taannoin mukana myös suositussa Housut pois -musiikkikomediassa.

Teatterin lisäksi Tidjânia on työllistänyt muun muassa nuorisotyö.

– Olen vetänyt kouluissa workshoppeja, joka on omalla tavallaan esiintymistä. Koen saavani nuoriin hyvin kontaktin. Vaikka jatkossa tekisin enemmän musiikkia, en tule missään vaiheessa jättämään nuorisotyötä. Haluan tehdä molempia.

Tunnistavatko nuoret sinut Kwan-yhtyeen laulajaksi?

– He ovat sitä ikäluokkaa, että hyvä kun ovat syntyneet, kun olemme tehneet musiikkia Kwanin kanssa. Jotkut ovat nähneet vanhoja videoitamme YouTubesta.

– Tässä työssä huomaa hyvin sen, että on tullut ikää lisää. Vastaan on tullut tapauksia, että nuoret ovat sanoneet, että meidän porukka tai mutsi on kuunnellut musiikkiani. Se on isku vyön alle. Siinä vaiheessa tuntee olonsa sedäksi.

Levytyssopimus puuttuu

Kwan-yhtye osallistui vuonna 2014 YLE:llä esitettyyn We Want More -ohjelmaan. Sen jälkeen yhtyeen jäsenet eivät ole keskustelleet paluusta keikkalavoille tai studioon. Entisiin yhtyekavereihin Tidjân on yhteydessä satunnaisesti.

– Törmään heidän päivityksiinsä sosiaalisessa mediassa. Joskus myös soittelemme toisillemme. Aika harvoin olemme nähneet, vaikka meillä on todella hyvät välit. Elämä on vienyt meitä kaikkia eri suuntiin.

Ensimmäisen soolokappaleensa Tidjan julkaisi omakustanteena, sillä hänellä ei ole toistaiseksi levytyssopimusta. Hänen on tarkoitus jatkaa musiikin tekemistä myös jatkossa.

– Muutamat biisintekijät ja tuottajat ovat olleet minuun jo yhteydessä, joten uskon, että tulen myös jatkossa julkaisemaan uutta materiaalia.

Lue myös:

Suomen euroviisuehdokkaat vihdoin julki! Voitosta kisaavat mm. Danny, Teflon Brothers ja ruotsalainen laulajalegenda Pandora

Yllätyskihlat! Laulaja Ilta julkaisi harvinaisia yhteiskuvia sulhasestaan: ”Paras tyyppi koskaan”


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.