Kuva: Instagram @ladygaga
Lady Gaga poseeraa vapautuneena yläosattomissa – ”Kuumempi kuin kuuma”
Yhdysvaltalainen supertähti Lady Gaga, 34, on viettänyt koronavuotta meidän muiden tavoin pitkälti eristyksissä kotonaan. Laulaja julkaisi toukokuussa odotetun kuudennen studioalbuminsa, Chromatican, mutta joutui perumaan suunnitellut konserttinsa pandemiatilanteen johdosta.
Näyttelijänäkin uraa luonut Lady Gaga ei ole kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaan hän on työskennellyt kuluvana vuonna oman kosmetiikkabrändinsä, HAUS Laboratoriesin, parissa. Lady Gaga osallistuu paitsi tuotekehitykseen, hän toimii myös brändinsä mainoskasvona.
Kosmetiikkabrändin Instagram-tililtä löytyy runsaasti kuvia Lady Gagasta, mutta yksi tuoreimmista julkaisuista pistää oitis silmään. Gaga poseeraa kuvassa nimittäin täysin yläosattomissa ja varsin vapautuneessa asennossa. Jos kuva ei näy alla, voit katsoa sen täältä.
– Sää saattaa olla kylmenemään päin, mutta me lämmitämme tunnelmaa hieman, kuvan oheen on kirjoitettu englanniksi. Kuuma kuva on kerännyt oitis yli 100 000 tykkäystä ja yli tuhat ihastelevaa kommenttia. – Ai hieman! Vuoden pahin aliarviointi! Kuumempi kuin kuuma, eräs seuraajista kommentoi kuvatekstiin viitaten. – Mikään ei ole tätä kuumempaa, toinen hehkuttaa. – Hän on niin kaunis, kolmas ihastelee. Gaga on julkaissut kuvan ilmeisesti samoista kuvauksista myös omalla Instagram-tilillään.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä. HAUS Laboratoriesin tuotevalikoimiin kuuluu muun muassa luomivärejä, huulikiiltoja ja aurinkopuutereita. Lady Gaga nosti myös hiljattain omalla Instagram-tilillään ihonhoidon tärkeyden esille, joten nähtäväksi jää ilmestyykö HAUS Laboratoriesin valikoimiin lähitulevaisuudessa myös ihonhoitotuotteita.
Jos upotus ei näy, voit katsoa julkaisun klikkaamalla tästä. – Ensimmäinen askel kohti hyvää meikkiä on ihonhoito. Olen todella nörtti keijukainen tämän suhteen, hän kirjoittaa ja vinkkaa käyttävänsä itse itselleen kehittämiään ihonhoitotuotteitaan. Lue myös: Palkintoja kahmineen Lady Gagan upeat MTV Video Music Awards -asut hämmästyttivät – yllätti hurjilla kasvomaskeilla Lady Gaga julkaisi jäätävän kuvan – ”Voiko tuo olla vaarallista” Lady Gaga avoimena mielenterveysongelmistaan: ”En voi kontrolloida asioita, mitä aivoni tekevät”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva