Kuva: All Over Press
Laulaja Jannan bikinikuva keräsi runsaasti törkykommentteja – näpäyttää takaisin: ”Meidän saavutuksia vähätellään”
Laulajana tunnetuksi tullut Janna julkaisi helmikuussa itsestään kuvan, jossa hän poseeraa bikineissä hotellin spa-alueella.
Kyseinen kuva keräsi Jannan mukaan paljon ikäviä ja epäasiallisia kommentteja, jotka hän nostaa esille uudessa postauksessaan. Janna halusi syventyä aiheeseen naistenpäivänä ja muistuttaa seuraajiaan siitä, että myös tasa-arvoisessa Suomessa on asioita, joita voi parantaa.
– ”Huomaa kyl että oot saanut lapsen”. – Ok ”Ei taida biisit enää myydä kun tarttee tälläsiä kuvia julkaista”. – Kaikki on toki suhteellista. Viimeisintä albumiani Spektriä on striimattu n. 30 miljoonaa kertaa, Janna kirjoittaa julkaisussaan.
– ”Kun ei biisejä ite osaa tehdä voi aina paljastella”. – Kirjoitan kyllä kaikki biisini itse ja yhdessä parhaan tiimini kanssa, hän painottaa.
Jonkun seuraajan mielestä Janna käyttää nykyään kaiken aikansa bikinikuvien julkaisemiseen, mihin Janna vastaa luettelemalla viimeisen kolmen vuoden sisällä saavuttamiaan asioita, kuten lukuisten biisien julkaisemisen sekä töiden tekemisen äitiyslomalla.
Jannan mielestä naiset kohtaavat arvostelua paljon miesartisteja enemmän.
– Tämä oli vaan pikkuriikkinen esimerkki siitä miten paljon meitä arvostellaan, meijän saavutuksia ja älykkyyttä vähätellään, vain sen takia että olemme naisia. En voi myöskään olla ajattelematta että olisko miesartisti saanut vastaavanlaisia kommentteja julkaistuaan kuvan ilman paitaa? Janna pohtii.
– Maailman talousfoorumin tutkimuksen mukaan maailmanlaajuiseen tasa-arvoon on niin pitkä matka, ettei siihen päästä nykytahdilla edes nykysukupolvien eliniän aikana, muusikko päättää postauksensa.
Näet julkaisun alta tai täällä.
Lue myös: Laulaja Janna julkaisi bikinikuvan kylpylälomalta – lapsi jäi hoitoon kummeille: ”Soitin varmaan 50 kertaa” Nanna Karalahdelta avoin tilitys ulkonäköpaineista: ”Treenasin, jotta näyttäisin joltakin”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Joel Harkimo viihtyi julkkiskaunottaren seurassa – Missä on Kastanja?
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Herttuatar Meghanille jäätävää kritiikkiä: ”Käyttää näitä uhreja ja lapsia myydäkseen vaatteitaan”
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”