Laulu-uraa luova Helmi Loukasmäki matkusti Dannyn kanssa lomalle Thaimaahan – julkaisi näyttävän bikinikuvan!
Laulaja Ilkka ”Danny” Lipsanen ja hänen entinen avustajansa Helmi Loukasmäki ovat matkustaneet lomalle Thaimaahan. Helmi yllättää julkaisemalla Instagramissa uima-altaalla otetun bikinikuvan.
Helmi Loukasmäki nousi julkisuuteen kesällä 2020 aloittaessaan kesätyöt Dannyn luona Raumalla. Sittemmin Helmi on lähtenyt luomaan uraa laulajana. Hän teki viime kesänä uuden aluevaltauksen, kun hän julkaisi ensimmäisen kappaleensa Moi Moi vain.
– Danny vei minut ensimmäisen kerran studiolle jo syksyllä 2020. Tuolloin päätimme keskeyttää hetkellisesti levyttämisen, koska ympärillemme tuli sen verran massiivinen julkisuuspyöritys, ja minulle tuli sen seurauksena hirveät paineet. Viime talvena koin, että nyt on oikea aika suunnata takaisin studioon työstämään ensimmäistä kappaletta, Helmi Loukasmäki kertoi viime kesänä Metropolille.
Hän haluaa myös jatkossa julkaista omaa musiikkia.
– Nautin siitä, että pääsen kehittämään itseäni laulajana. En uskalla vielä sanoa, millaista musiikkia tulen tulevaisuudessa esittämään. Tykkään kaikenlaisesta musiikista, iskelmämusiikki on ehdottomasti yksi suosikeistani. Haluan esittää jatkossa mahdollisimman monipuolista, iloista ja menevää musiikkia.
Lue myös:
Seiska: Helmi Loukasmäki lataa suorat sanat kolmiodraamasta – selkeä viesti Erika Vikmanille!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”