Lehti: Nina Mikkonen kertoo poikansa oireyhtymästä!
Nina ja Timo T.A. Mikkosen toinen poika kärsii Aspergerin oireyhtymästä.
Nina Mikkonen kertoo 10-vuotiaan Mikaelin oireyhtymästä sunnuntaina TV1:llä nähtävässä Elämä pelissä -tv-ohjelmassa.Nina sanoo lähteneensä ohjelmaan mukaan koska uskoo konseptiin ja maamme ykköskaartiin kuuluviin omien alojensa asiantuntijoihin.
Elämä pelissä -ohjelmassa viisi tunnettua ihmistä saa henkilökohtaista elämänasennevalmennusta.
– Mikäli henkilökohtainen valmentajani Tony Dunderfelt löytää minusta sellaisia voimavaroja, joita en tiennyt itsessäni olevan ja jotka hyödyttävät perheemme kovin raskasta kokonaistilannetta, on osallistuminen ohjelmaan puoltanut paikkansa, hän järkeilee.
Mikkonen on päättänyt kertoa ohjelmassa Asperger-oireyhtymän vaikutuksista perheensä elämään.
– Minulla on vaikea lukihäiriö ja tiedän miltä tuntuu, kun ihmiset eivät ymmärrä ominaisuuksien aiheuttamia rajoitteita. Niitä ei pidä hävetä eikä piilotella muilta, Nina painottaa.
Ninan mukaan Mikael kertookin usein uudessa seurassa, että hän on AS-ihminen.
– Näin vältytään mahdollisilta väärinkäsityksiltä ja vääriltä tulkinnoilta. Ohjelman ja valmennettavien kunnianhimoinen tavoite on auttaa meitä suomalaisia käsittelemään pelotta omia ongelmiamme.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta