Kuva: Instagram: @sofiabelorf
Liikemies Stefan Therman julkaisi Sofia Belorfista bikinivideon miljoonajahdin kannelta: ”Ei helmiä sioille” – katso kuvat!
Koronapandemiasta huolimatta Suomen puhutuin pariskunta Sofia Belórf ja Stefan Therman ovat matkustaneet lomalle Italiaan. Martina Aitolehden ex-miehenä ja lapsen isänä tunnettu Stefan on julkaissut Instagtamissa useita videoita, jossa pariskunta viettää aikaa yli kymmenen miljoonaa euroa maksavalla luksusjahdilla.
– Ei helmiä sioille, Sofia toteaa yhdellä videoista.
Luksusjahdin kannella on poreallas, jossa Sofia nauttii aurinkoisesta päivästä kuohuvalasi kädessä.
Sofia on ollut isosti esillä ex-miehestään Niko Ranta-ahosta kertovan Katiska-dokumentin takia. Katsika-vyyhdin toinen pääsyytetty Janne ”Nacci” Tranberg ja Nikon Espanjassa asuva ystävä Niklas Nordgen laukoivat sarjan toisessa jaksossa mielipiteensä Sofiasta.
— Mä sanoin heti silloin, että tämä mimmi on pahimman luokan kullankaivaja, Nacci totesi dokumentissa.
Sofia ei jäänyt kuitenkaan sanattomaksi.
– Sanotaan vaikka näin, että olen meistä ainoa, joka on tehnyt sadan tonnin tulot rehellisellä työllä. En ole loukkaantunut ohjelmassa esitetyistä väitteistä, sillä en ota kauhean raskaasti jonkun elämäntaparikollisen väitteitä, Sofia totesi Metropolille.
Lue myös:
Sofia Belórf Katiska-dokumentista: ”Olen meistä ainoa, joka on tehnyt sadan tonnin tulot rehellisellä työllä”
Mitä ihmettä? Niko Ranta-aho vietti iltaa Suomen kuunnelluimman artistin kanssa – katso kuva!
Nacci Tranberg lyttää Sofia Belórfin kohudokumentissa: ”Pahimman luokan kullankaivaja”
Janne ”Nacci” Tranberg puhuu Sofia Belórfin ja Samu Haberin syytteistä: ”Se ei ole oikein”
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”