
Nacci Tranberg lyttää Sofia Belórfin kohudokumentissa: ”Pahimman luokan kullankaivaja”
Suomen suurimmasta huumevyyhdistä kertovan Katiska-dokumentin toinen osa on ilmestynyt Ruutu+-palveluun maanantaina. Tapauksessa on syytettynä yli 50 henkilöä, ja Niko Ranta-aho on tunnustanut toimineensa liigan johtajana. Hänelle vaaditaan 13 vuoden vankeusrangaistusta. Oikeuskäsittely on vielä kesken.
Jaksossa ääneen pääsevät Nikon lisäksi Cannonballin ex-pomo Janne ”Nacci” Tranberg, pikkusisko Jasmin Ranta-aho, ja ex-tyttöystävät, fitness-kaunottaret Sofia Belórf ja Linda Manuella.
– Kuulin Nikosta ensimmäisen kerran, kun hän alkoi laittaa minulle Snaphatissa viestiä. Hän oli tehnyt päätöksen, että haluaa tutustua minuun. Sen jälkeen olimme tosi tiiviisti yhdessä. Hän laittoi minulle viestiä ja tuli tapaamaan minua Suomeen, Linda Manuella kertoo dokumentissa.
Pariskunnan rakkaustarina roihahti nopeasti, ja Linda muutti asumaan Nikon luokse Espanjaan.
– Olin tosi nuori, joten lähdin innokkaasti. Niko oli tosi karismaattinen ja teki asioita eteeni. Hän on todella sosiaalinen, minkä vuoksi hänen oli helppo tutustua ihmisiin ja viedä villaprojekteja eteenpäin, Linda kertoo.
– Meidän illanvietot Espanjassa oli pitkälti sitä, että olimme kotona. Arkeemme ei kuulunut juhlimista. Kävimme syömässä ja menimme kotiin syömään yhtä karkkia ja katsomaan elokuvia. Elimme omassa kuplassa. Molemmat olimme motivoituneita tekemään omaa duunia.
Espanjassa päihteetöntä elämää Lindan kanssa elänyt Niko sortui huumebisnekseen, koska arki oli hänen omien sanojensa mukaan liian tylsää ja tavallista.
– Jotain puuttui elämästä, Niko toteaa ja jatkaa:
– Doping-aineita käytin, kun treenasin. En koe, että sillä on ollut mitään tekemistä raittiuden kanssa eikä se sotinut sitä vastaan.
Ystävät lyttäävät Sofian
Nikon ystävä ja bisneskumppani, Katiska-vyyhdissä toisena pääsyytettynä oleva Janne ”Nacci” Tranberg lyttää täysin Sofia Belórfin, josta Niko erosi tutkintavankeuden aikana.
– Silloin, kun Niko ja Sofia ovat tavanneet, Niko kertoi tavanneensa tällaisen Sofian. Minähän sanoin heti silloin, että tämä mimmi on pahimman luokan kullankaivaja, Nacci kertoo dokumentissa.

Janne Tranbergin kanssa samoilla linjoilla on myös Nikon Espanjassa asuva ystävä Niklas Nordgren.
– Kuten sanoin Niko on hyväsydäminen ihminen. Joskus hän on hieman epävarma oman itsensä suhteen. Hän on aina halunnut näyttää varallisuutensa. Hän on mennyt piiloon sen materian taakse. Ferrarien. Hänen on vaikea sanoa ”ei” epävarmuutensa takia. Väärien ihmisten seurassa.
– Muistan kun hän tapasi sen tytön, Sofian. Tyypillinen tapaus. Haluaa vain juhlia, olla hemmoteltu. Todellinen ”kullankaivajatyttö”. Hän halusi rikkaan miehen. Jotta voi shoppailla, käydä kynsihoidoissa ja kampaajalla. Nikon on vaikea sanoa ei tällaisille ihmisille.
Niko on pyrkinyt aina olemaan tasavertainen kumppaneidensa kanssa, vaikka hän on usein ollut itse se, joka on joutunut maksumieheksi.
– Ainoa mitä olen pyytänyt suhteessa, on ollut rehellisyys. En ole pyytänyt mitään muuta, Niko toteaa.
Sofia: ”Elämä pyöri Nikon ympärillä”
Sofia kertoo tunteneensa Espanjasta ainoastaan Nikon, kun hän muutti asumaan Marbellaan.
– Minulla ei ollut omaa elämää siellä. Elämäni pyöri hänen ympärillään, joten totta kai olin kiintynyt häneen. Hän eli aluksi kanssani hyvin terveellistä elämää ja tiputti painoa 10 kiloa, Sofia kertoo.

Niko matkusti tutkintavankeudesta vapauduttuaan, heinäkuussa 2020, vanhoille kotikulmilleen Marbellaan.
– Tänne oli kiva palata. Olen asunut täällä kuusi vuotta, joten tunnen kaikki. Muutin Espanjaan ihmisen kanssa, joka on myös syytettynä. Hänen kanssa käytimme päihteitä paljon yhdessä. Hänellä oli myös ongelma, Niko kertoo.
Niko kertoo tehneensä Espanjassa miljoonabisnestä asunnoilla ennen huumebisnekseen ajautumista.
– Ennen rikosten tekemistä tein isoa bisnestä. Monen miljoonan liikevaihdolla olevia yrityksiä.
– Vaikka faija oli mukana, hoidin aamusta iltaan kaikki tapaamiset. Faija oli täällä muutaman talven. Syyttäjän näkemyksen mukaan en ole tehnyt muuta kuin rikollista toimintaan, niin olen tehnyt aamusta iltaan laillista työtä.
Lue myös:
Syyte: Niko Ranta-aho pahoinpiteli Sofia Belórfia – tapaukseen liittyvät viestit julki!
Sofia Belórf lyttää Katiska-dokumentin: ”Nikon esittämät väitteet eivät ole totta!”
Sofia Belórf poseeraa lanteita nuolevassa asussa oikeudenkäynnin jälkeen – ”Ei mikään upein päivä”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Riku Rantala avautuu perheensä suuresta surusta – ”Sepp ei ehtinyt täyttää neljää vuotta”
- Suomalaisjulkkikset joutuivat massiivisen nettihuijauksen uhreiksi – Sara Siepiltä tiukka kuitti: ”Sairasta toimintaa”
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!
- Susanna Laine yllättää – palaa radioon vuosien tauon jälkeen!
- Katso kuvat! Kiira Korpi myy henkeäsalpaavalla näköalalla varustettua asuntoaan
- Salatut elämät -tähti Inna Tähkäsen vauva syntyi yllättäen – ”Ei ollut helpoin viikko”
- Rakastunut Erika Vikman yllättää näyttävällä bikinikuvalla
- Portion Boys -yhtyeen jäsen loukkaantui keikalla – ”Ikävä tapaturma”
- Sirpa Selänne paljasti iloisen perheuutisen – ”Sydämeni on täynnä iloa”
- Celine Dionin Suomen-konsertit peruuntuvat – tässä syy!
- Sirpa Selänne paljasti iloisen perheuutisen – ”Sydämeni on täynnä iloa”
- Katso kuvat! Kiira Korpi myy henkeäsalpaavalla näköalalla varustettua asuntoaan
- Arthur Borges ja tennistähti Garbine Muguruza menivät kihloihin!
- Rakastunut Erika Vikman yllättää näyttävällä bikinikuvalla
- Seiska: Erika Vikman ja uusi lääkärirakas karkasivat lemmenlomalle – herättivät huomiota uimarannalla
- Salatut elämät -tähti Inna Tähkäsen vauva syntyi yllättäen – ”Ei ollut helpoin viikko”
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!
- Celine Dionin Suomen-konsertit peruuntuvat – tässä syy!
- Riku Rantala avautuu perheensä suuresta surusta – ”Sepp ei ehtinyt täyttää neljää vuotta”
- Portion Boys -yhtyeen jäsen loukkaantui keikalla – ”Ikävä tapaturma”