Entinen Miss Suomi Lola Odusoga, 43, kuuluu Paratiisihotelli-ohjelman tuotantoryhmään. Kuvaussihteerinä työskentelevä Odusoga on matkustanut muun tuotantotiimin kanssa Gran Canarialle kuvaamaan ohjelman uutta tuotantokautta.

Odusoga on kertonut Instagram-tilillään, että matkustaminen ja kohteessa työskentely tapahtuu tiukkojen rajoitusten alla. Hän kertoo muun muassa, että sekä työryhmä että kilpailijat on testattu koronan varalta ennen matkaa ja että lentomatka on taitettu tilauslennolla.

– Kuvauksissa pyritään rakentamaan niin kutsuttu ”tuotantokupla”, jossa tuotantoryhmän jäsenet välttelevät kaikkia ulkopuolisia kontakteja koko kuvausten ajan, Odusoga kertoo.

Jos upotus ei näy, katso julkaisu täältä.

Tuotannon koronatoimien ohella Odusoga on jakanut Instagram-seuraajilleen kuvan itsestään uima-altaassa. Pian julkaisun jälkeen kuvaan alkoi tulvia suoranaisia törkykommentteja täysin tuntemattomilta henkilöiltä. Kommenteissa ei tyydytä kritisoimaan vain matkustamista korona-aikana, vaan myös Odusogan kehoa on kommentoitu ikävään sävyyn.

– Ylipainoinen Lola Odusoga on sitä mieltä että on ok syödä enemmän kuin kuluttaa ja mitään koronavirusta ei ole olemassakaan. Pitää matkustaa Kanarialle, eräs henkilö kommentoi.

– Miksi et liiku tai kuntoile enää? Miksi sinusta tuli läskipullukkalihava? Sinä olet todella lihava, kuuluu toinen kommenteista.

– Mitä sinä painat nykyään Lola? 110 kg? Olet todella tukevassa kunnossa, samainen kommentoija jatkaa.

Odusoga on jakanut saamiaan törkykommentteja Twitter-tilillään. Jos julkaisu ei näy alla, voit katsoa sen myös täältä.

Lola Odusoga

@LolaOdusoga
Jollain oli eilen hiukan paha olla...

Tai sanotaanko vaan, että ”Pavelilla” oli asiaa ja pari muutakin ”hauskaa” kommenttia oli.
”Oikeat työt” on myös ikuinen legenda.. 🤦🏽‍♀️

– Jollain oli eilen hiukan paha olla, Odusoga kirjoittaa Twitter-julkaisunsa ohessa.

Odusoga tunnetaan aktiivisena kehorauhan puolustajana. Hän on julkaissut väkeviä kannanottoja kehorauhan puolesta aiemminkin ja kertonut kuulleensa ulkonäkönsä kritisointia jo missiajoista lähtien.

Lue myös:

Lola Odusogalle on ehdotettu useita kertoja OnlyFans-sivustolle liittymistä – näin hän suhtautuu alastonkuviin ja seksielämästä puhumiseen

Lola Odusoga avautuu alusvaatekuvausten raadollisuudesta: ”Mua on aina koitettu mahduttaa muottiin ja lokeroihin”

Lola Odusogan nostalginen mainoskuva 90-luvulta herätti tunteita somessa – ”Tuli ohuesti vanhahko olo”