Kuva: Instagram @lolaodusogaofficial
Lola Odusoga avautuu alusvaatekuvausten raadollisuudesta: ”Mua on aina koitettu mahduttaa muottiin ja lokeroihin”
Ex-missi ja malli Lola Odusoga, 43, tunnetaan kehorauhan puolestapuhujana. Odusoga on kohdannut uransa aikana loputtomasti arvostelua ulkonäköönsä liittyen, ja viime aikoina hän on myös vastannut saamaansa arvosteluun rohkeasti sosiaalisessa mediassa.
Odusoga julkaisi tällä viikolla Instagram-tilillään seitsemän vuoden takaisen kuvan alusvaatekuvauksista. Hän kertoo tuolloin 35-vuotiaana ajatelleensa, että kyseessä olisivat hänen uransa viimeiset alusvaatekuvaukset.
– Itse en näin halunnut, mutta ulkopuolelta tuli tuolloin säännöllisesti tuntemattomien ja tuttujenkin suunnalta jatkuvaa mielipidettä ja painetta toimia niin, koska olinhan jo 35, en ollut missikokoinen ja olinhan äiti, hän kirjoittaa.
Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se täältä. Odusoga toteaa, ettei hän itse arvota ihmisiä iän tai koon – saati äitiyden – perusteella. Ikävä kyllä kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ajattele samoin. – Urani aikana oon usein joutunut pienentämään itseäni ja olla vähemmän oma itseni, Odusoga kertoo. – Mua on aina koitettu mahduttaa muottiin ja lokeroihin, ja olen taistellut sitä vastaan, hän jatkaa ja muistuttaa, ettei kenenkään tarvitse mahtua muotteihin, jollei sitä itse halua. Odusoga rohkaiseekin kaikkia olemaan rohkeasti oma itsensä. Hän toteaa, että nyt 43-vuotiaana hän tietää, etteivät nuo seitsemän vuoden takaiset alusvaatekuvaukset suinkaan jääneet hänen viimeisikseen. Kokemus ja vuodet ovat kasvattaneet myös luottoa omaa ammattitaitoa kohtaan. – Mä teen mitä mä haluan, ja ammattimallina tiedän eron esitellä itseä ja tuotetta, joten ei kannata huudella mulle ”itseni esittelystä”, Odusoga summaa.
Jos kuvat eivät näy yllä, voit katsoa ne täältä ja täältä. Lue myös: Lola Odusogan nostalginen mainoskuva 90-luvulta herätti tunteita somessa – ”Tuli ohuesti vanhahko olo” Lola Odusoga paljasti saaneensa kutsun seksuaalirikoksista syytetyn Peter Nygårdin juhliin: ”Uskon, että kohtalo puuttui peliin”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Herttuatar Meghanille jäätävää kritiikkiä: ”Käyttää näitä uhreja ja lapsia myydäkseen vaatteitaan”