Lotta Hintsan uimapukukuvat puhuttavat – oudot läiskät kehossa herättivät huomion!
Vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Hintsa ilmoitti Instagram-tilillään toukokuussa, että hän on päässyt esiintymään ensimmäisenä suomalaisena mallina legentaarisen Sport Illustrated -lehden kuuluisaan uimapukunumeroon. Uutisen julkistuksen jälkeen, Lotta on julkaissut Instagramissa useamman uimapukukuvan lehden kuvauksista.
Keskiviikkona Hintsa julkaisi upean kuvan, jossa hän poseeraa vaaleanvihreässä uimapuvussa. Hän kertoo kuvan tekstissä, että viime aikoina moni on ihmetellyt hänen ihossaan olevia vaaleita läiskiä. Lotta kirjoittaa, että kyse on vitiligosta eli ihon autoimmuunisairaudesta.
– Minulla olisi ollut mahdollisuus saada kuvankäsittelyn avulla läiskät piiloon, mutta miksi ihmeessä olisin tehnyt sellaista? Oikeastaan jumaloin niitä. Niissä on söpöt muodot ja kuviot. Yksi niistä näyttää aivan Australian kartalta, Lotta kirjoittaa.
Lotta jatkaa vielä asian pohtimista sanomalla, että kuten elämässä yleensä meillä kaikilla on vapaus valita, kuinka näemme asiat.
– Tekeekö sinun näkökulmasi sinun ja muiden elämästä parempaa vai huonompaa? Lotta kysyy lopuksi.
Hintsa kertoi toukokuussa, että oli käynyt kuuluisan lehden Swim Search -kilpailun kuvauksissa, jonka kautta hän pääsi lehden uimapukunumeroon.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä