Maisa Torpan uusi sarja – itseänikin puistattaa!
Maisa Torppa sai oman ohjelmansa, mutta ei televisioon vaan nettiin. Maisan uusi sarja Maisa ja Miehen Tuoksu on talk show ja sen ensimmäinen osa nähdään tänään Ilta-Sanomien netti-tv:ssä.
Maisa on erittäin innostunut uudesta ohjelmastaan.
– Vieraat ovat niin isoja nimiä, että itseänikin puistattaa, Maisa hihkuu.
Maisa kertoi eilen blogissaan, että tänään nähtävässä ensimmäisessä jaksossa on vieraana Mikael Jungner. Muuta kaunotar ei ohjelman sisällöstä paljastanutkaan. Maisalla oli kuitenkin sanansa sanottavana tämän hetken televisio-ohjelmista, kuten Nelosella juuri päättyneestä Paratiisihotelli-sarjasta.
– Telkkariohjelman laatua on arkikatselijan vaikea huomata, mutta itse olen oppinut tunnistamaan kalliilla tehdyt ohjelmat. Parhaissa ohjelmissa jopa tunnusmusiikit sävelletään kyseistä ohjelmaa varten. Monelle katsojalle pisti silmään tämän hetken pahin tv-floppi, joka tapahtui Paratiisihotellin viimeisessä jaksossa. Jakson puolivälissä näytettiin jälkeenpäin tehtyä haastattelua voittajaehdokkaasta kukkakimppu kädessä. Eipä jäänyt voittaja siis arvailujen varaan.. Tämä kertoo liian hätiköidystä tai halvalla tehdystä tv-tuotannosta.
Oman ohjelmansa osalta Maisa kiittelee vuolaasti taustajoukkojaan jo etukäteen.
– Tämän idean mun kanssa on toteuttanut maailman ihanin Stooritaivaan tiimi, jonka kanssa olen jo paljon tehnyt ja tulen tekemään. Kuitenkin se, että saadaan yksi jakso kasaan vaatii minun ja vieraan lisäksi käsikirjoittajan, tuottajan, ohjaajan, kuvaajan, meikkaajan, kampaajan, leikkaajan, neljä kameraa yms. Kaiken tämän lisäksi aikaa menee haastatteluihin ja kuvauksiin, joten ohjelmien pressaaminen onkin ihan oma lukunsa. Se että ollaan saatu niin hienoa materiaalia aikaiseksi, on taitavan tuotantoyhtiön ja alan ammattilaisten ansiota.
Koko kirjoitus ja lisää kuvia uuden ohjelman tiimoilta Maisa Torpan blogissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”