Maisa Torppa teki viimeisen lupauksen – ajaa nyt eutanasian laillistamista – ”Loppu voi olla tuskallinen”
Mediapersoona ja somevaikuttaja Maisa Torppa paljasti aiemmin yksityisellä Instagram-tilillään menettäneensä hänelle läheisen omaisen, joka sairasti ALS-tautia.
ALS on harvinainen ja parantumaton motoneuronitauti, joka rappeuttaa liikehermoja ja aiheuttaa etenevää rappeutumista liikehermosoluissa. Tauti johtaa vaikeuksiin puhumisessa, nielemisessä, liikkumisessa ja lopulta hengittämisessä.
Maisa kertoi viettäneensä vastasyntyneen tyttärensä kanssa kaikki mahdolliset päivät tautia sairastaneen omaisensa luona.
– Mun muutamat tunnit ”omaa aikaa” ja yhden yön ollessani ilman vauvaa valvoin hänen vierellä ja autoin. Vaikka teimme kaikkemme, ei parannuskeinoa ollut, Maisa kertoi surullisena Instagramissa.
Maisa kirjoitti keskustelleensa lähimmäisensä kanssa eutanasiasta ennen tämän menehtymistä ja lupasi hänelle ajaa sen laillistamista.
– Valitettavasti kuitenkin useassa sairaudessa, joihin parannuskeinoja ei enää löydy, loppu voi olla tuskallinen ja kivulias.
– Lupasin jatkaa mun omaisen puolesta taistelua siitä, että eutanasia sallittaisiin Suomessa ja jokaisella olisi siten oikeus hyvään kuolemaan.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”

- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”