Kuva: Instagram Maria Veitola
Maria Veitola julkaisi nostalgisen kuvan nuoruudestaan – tunnustautui mopotytöksi: ”Älkää kysykö missä mun kengät on”
Toimittaja Maria Veitola, 48, julkaisi Instagramissa nuoruuden nostalgisen kuvan, jossa istuu rähjäisen mopon selässä. Pitkähiuksista Veitolaa on vaikea tunnistaa kuvasta, mutta muuten tyyli on lähes yhtä persoonallinen kuin tänäkin päivänä.
Veitolan mukaan hänellä ei ole ikinä ollut omaa autoa, mutta sai kuitenkin oman mopon täytettyään 15 vuotta.
– Valitettavasti omasta Solifer Suzuki PV50:stä ei ole yhtään kuvaa, mutta sen sijaan kuva on pommisuojasta löytyneestä hylätystä moposta, jota yritettiin kaverin kanssa saada liikkeelle, että olis päästy kulmille eli kiertämään niitä kahta korttelia mitä Imatralla kierrettiin perjantai- ja lauantai-iltana vasta- ja myötäpäivään, Veitola muistelee.
– Pillurallilaiset pyörivät autoineen siinä ympärillä ja väijyivät ympyräparkissa kyytiläisiä. Itselle oli tietysti jo aikaa sitten opetettu, että kenenkään vieraan kyytiin (eikä mielellään tutunkaan, paitsi jos on isoveljen kaveri) ei mennä, niin en mennyt.
Yrityksistä huolimatta Veitola ei saanut ystävineen kuvassa näkyvää mopoa liikkeelle.
– Ja hyvä niin, sillä oltiin saatettu maistella Carilloa, jonka Eppu Normaalin kitaristi, idolimme Juha Torvinen oli maininnut jossain haastattelussa lempijuomakseen.
– Älkääkä kysykö missä mun kengät on. Ei mitään käryä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Maria Veitola julkaisi persoonallisen perhekuvan – juhlisti parisuhteensa vuosipäivää: ”Rakastaminen on sitkeyslaji” Maria Veitolan julkaisemat Kardashian-kuvat eivät huvita Iida Ketolaa – älähti somessa: ”Itsensä nostamista muita tallomalla?”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää