Maria Veitolalle yllättävää perheenlisäystä – hellyyttävä julkaisu sekoitti somen!
Toimittaja Maria Veitola paljasti sunnuntaina omalla Instagram-tilillään hankkineensa uuden, karvaisen perheenjäsenen.
Veitola on ostanut kissanpennun, joka poseeraa suloisena Veitolan tuoreessa Instagram-kuvassa. Pentu lepää puisella tuolilla Veitolan olohuoneessa.
Postauksesta selviää, että kissanpentu on saamassa lähiaikoina itselleen kaverin. Veitola vihjaa, että hänen Instagraminsa tulee tulevaisuudessa täyttymään kissapainotteisesta sisällöstä.
– Hän muutti meille reilu viikko sitten, Veitola kirjoittaa julkaisussaan.
– Kissakuumetta kesti useamman vuoden ja viimeinen niitti oli, kun käytiin keväällä katsomassa Laura Frimanin ihania brittikissoja. Se oli menoa, nainen jatkaa.
Veitola kertoo kissan kasvattajan nimenneen pentueen Hurriganesin vanhojen kappaleiden mukaan.
– Hän sai nimekseen Harmaatassun* I Will Stay. Me kutsutaan pörriäistä nimellä Cisse, Veitola avaa.
– Kuukauden päästä hän saa karvaisen lajitoverikaverin ja me saadaan elämään vielä lisää hupia ja iloa. Ja nahkaisiin Togo-nojatuoleihin hirveitä naarmuja.
– Kissakontenttia siis luvassa. Ootteko valmiina? Veitola kyselee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Veitolan julkaisu on kerännyt runsaan määrän tykkäyksiä ja onnitteluja.
– Voii eiiii. Ihana! Onnea! hehkuttaa radiojuontaja Anni Hautala.
– Siiiis mikä kaunokainen, ihastelee toimittaja Ina Mikkola.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille