Marja Hintikka muistelee Sukuni salat -sarjan kuvauksia: ”Jouduin kertomaan työryhmälle, etten pysty katsomaan sitä”
MTV3-kanavan kevään uutuusohjelmiin kuuluva Sukuni salat on herättänyt runsaasti kiinnostusta jo ennakkoon. Tämän viikon maanantaina alkaneen sarjan ensimmäisessä jaksossa pureuduttiin näyttelijä Krista Kososen suvun historiaan.
Ohjelman juontaja Marja Hintikka on muistellut Sukuni salat -kuvauksia lämmöllä Facebook- ja Instagram-tileillään. Hän kirjoittaa päivityksissään käänteentekevistä hetkistä, joita ohjelmaa kuvatessa koettiin.
– Kädessäni levyn kansi, kamerat käy. Tiedän, että kun käännän kannen kuvan näkyviin, Pete ja Kari Parkkosen elämä ottaa uuden suunnan, Hintikka muistelee viime kesän kuvauksia.
Jos upotus ei näy, katso julkaisu täältä.
Hintikka kertoo myös joutuneensa ensimmäistä kertaa uransa aikana kieltäytymään materiaalin katsomisesta. Tämä tapahtui työryhmän tutustuessa toimittaja Maria Veitolan sukutarinoiden ennakkotutkimusmateriaaleihin.
– Oli niin järkyttävää kuvallista todistusaineistoa, että jouduin kertomaan työryhmälle etten pysty sitä katsomaan. Näin kävi ensimmäistä kertaa urallani, Hintikka kirjoittaa.
Hintikka muistelee myös lämmöllä jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen ja ex-malli Anne Kukkohovin sukujen tutkimista ja kiittää kaikkia ohjelmaan osallistuneita julkisuuden henkilöitä.
Sukuni salat MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20.00. Ohjelma on katsottavissa myös MTV-palvelussa.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät