Marja Hintikka Seiskalle: ”Olen aika hurja muija!”
Juontaja Marja Hintikka, 41, on luonut media-alan uransa kovalla työllä. Parhaillaan hän luotsaa Vappu ja Marja Live -ohjelmaa maikkarilla.
Juontaja kertoo Seiskalle, ettei ole kokenut urallaan epätasa-arvoa. Hän on kuitenkin tehnyt hurjasti töitä, saavuttaakseen nykyisen asemansa.
– Ensimmäiset 15 vuotta osaamistaan oli näytettävä ja suostuin työskentelemään jopa palkatta. Työskentelin pisimpään ja hoidin muiden mielestä ärsyttävät tehtävät osoittaakseni motivaationi. Usein ihmiset näkevät vain jäävuoren huipun, eivätkä huomioi työmäärää ja valvottuja öitä menestyksen takana. En kuitenkaan usko pikavoittoihin, vaan arvostan pitkäjänteistä työtä, Marja kertoili Seiskalle Vappu ja Marja Live -ohjelman lehdistötilaisuudessa.
Marja korostaa myös, ettei ammatillinen itsetunto kasva hetkessä, vaan vahvistuu vuosien saatossa.
– Olin kova luu jo pienenä tyttönä. Sodan käynyt iso-isäni kutsui minua tuolloin leikkisästi ”tiktaattoriksi”. Olen aika jyrä, kun sille päälle satun. Osaan neuvotella palkkani ja asiani kohdilleen ja kannustan myös muita siihen. Olen aika hurja muija, Marja tunnustaa.
Lähde: Seiska
Kuva: Instagram
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos