Markku Pulli paljastaa asian, josta haaveilee saunassa – myöntää rehellisesti: ”Minulla ei ole ikinä ollut sixpackia”
Salatut elämät -sarjasta suomalaisille tunnetuksi tullut näyttelijä Markku Pulli nauttii aktiivisesta elämäntyylistä, johon kuuluu runsas ulkoilu ja liikunta.
Hyvästä kunnosta on hyötyä sekä Pullin työssä että opinnoissa. Mies opiskelee näyttelijäntyönsä ohella lentäjäksi puolalaisessa koulussa.
Treenaaminen on Pullille elämäntapa, eikä hänellä ole muita siihen liittyviä tavoitteita kuin terveenä pysyminen.
– En ajattele, että minun pitäisi treenata kilpailuja tai muita vastaavia tapahtumia varten. Sen sijaan tähtään siihen, että olisin vuosi vuodelta paremmassa kunnossa, Pulli kertoo Metropolille Salkkareiden pressitilaisuudessa.
– Mitä vanhempana ihminen joutuu tekemään elämäntapamuutoksen, sitä hankalammaksi se tulee. Tämän vuoksi haluan jo nyt kehittää kuntoani aktiivisesti, hän jatkaa.
Kuntosalilla pääsääntöisesti treenaava Pulli pyrkii tarttumaan rohkeasti myös sellaisiin lajeihin, jotka eivät aikaisemmin ole olleet hänelle tuttuja.
– Olen aina ollut todella huono uimaan. Jokin aika sitten innostuin, että olisipa kiva oppia uimaan kunnolla kroolia tai vapaauintia. Niinpä ilmoittauduin tekniikkakurssille, ja nyt olen päässyt parantamaan taitojani tälläkin osa-alueella.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ruoan suhteen Pulli suosii terveellisiä vaihtoehtoja.
– En kuitenkaan ole ehdoton – herkuttelen silloin tällöin. Perusarjen koitan silti pitää mahdollisimman terveellisenä. Lisäksi minulle on tärkeää saada tarpeeksi unta, näyttelijä alleviivaa.
Pullilla ei ole erikseen kesä- ja talvikuntoa, sillä hän haluaa voida hyvin ympäri vuoden. Ulkonäön takia Pulli ei myöskään treenaa, vaan hänelle olennaisinta on urheilun tuoma psyykkinen olotila.
– Toki omaa kehoa tulee aina välillä mietittyä kun käy saunassa. Silloin saatan taputella mahaani ja ajatella, että voi vitsi kun tässä näkyisi se sixpack, Pulli naurahtaa.
– Toisaalta ajattelen, että pääasia on se, että minulla on hyvä fiilis, mies lisää.
– Minulla ei ole ikinä ollut sixpackia, mutta ehkä se vielä joku kesä sieltä tulee. En tiedä, onko se tämä kesä, seuraava kesä vai vasta kymmenen vuoden kuluttua.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Salatut elämät -tähti Markku Pulli lihotti roolia varten 30 kiloa: ”Heräsin jopa öisin syömään”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun