
Matti Vanhanen avautuu poikkeuksellisesti kohusuhteestaan Susan Ruususeen – kärsi kirjadraamasta: ”Se jätti syvän jäljen”
Entinen pääministeri Matti Vanhanen puhuu Politiikka-Suomi-ohjelmassa suhteestaan ex-kumppaniinsa Susan Ruususeen. Kaksikon suhteesta nousi aikoinaan massiivinen kohu, kun Ruusunen kirjoitti parin yhteiselosta Pääministerin morsian -nimisen kirjan.
Vanhasen ja Ruususen suhteesta on nyt kulunut 15 vuotta. Kirjan julkaisemisen jälkeen korkein oikeus tuomitsi Ruususen ja kirjan julkaisijan sakkoihin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Nyt Vanhanen muistelee tapahtunutta hyvin vastahakoisesti Politiikka-Suomessa.
– En oikeastaan haluaisi, edes palata siihen. Sen verran syviä emotionaalisia kokemuksia se tuo – varsinkin se, että siihen sotkettiin kuvauksia lasten käyttäytymisestä kotioloissa, Vanhanen kuvailee ohjelmassa.
– Se meni kaiken sen yli, mitä koen, että on kohtuullista, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vanhanen myöntää ettei syytteen nostaminen kirjasta ollut hänelle henkisesti helppoa. Hän koki sen kuitenkin tarpeelliseksi, sillä ei hyväksynyt kirjan kirjoittamista periaatteellisista syistä.
– Olisi ollut henkilökohtaisesti varmasti helpompaa antaa vain mennä ohitse. Se olisi laantunut joidenkin viikkojen päästä, hän toteaa.
– Se jätti syvän jäljen, Vanhanen alleviivaa.
Lue myös:
Seiska: Yllätyseroista salasuhteeseen – Sami Hyypiä ja Emma Kimiläinen viihtyvät yhdessä!
Me Naiset: Akseli Herlevin ja Emmi Suurosen rakkaus kukoistaa – ostivat yhteisen kodin!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?