Kuva: Instagram Hanna Kinnunen
Me Naiset: Hanna Kinnusen elämänmuutos havahdutti näyttelijän: ”Ymmärsin, miten väsynyt olin ollut”
Radiojuontaja ja Salatut elämät -sarjassa näyttelevä Hanna Kinnunen, 40, kertoo Me Naisten haastattelussa ymmärtäneensä kuinka väsynyt todella oli vasta kun arki helpottui.
Aiemmin Hanna juonsi aamuisin radiota kuudesta kymmeneen ja suuntasi tämän jälkeen vielä Salatut elämät -sarjan kuvauksiin. Hänen nelihenkinen perheensä asui Klaukkalassa, joten myös työmatkoihin kului paljon aikaa.
Syksyllä 2019 Hanna huomasi kaipaavansa elämäänsä muutosta. Perhe päätti muuttaa Vantaalle, lähemmäksi Helsinkiä. Nuorin lapsi aloitti uudessa koulussa ja ensi kesänä perheelle valmistuu oma talo.
– Kodin uusi sijainti helpotti arkea. Minulla ja miehellä työmatkat lyhenivät reilun tunnin. Ennen koronaa kuljin vielä junalla, se tuntui lähes levolta, Hanna kertoo Me Naisille.
Kun Hannalle ehdotettiin vielä omaa päiväohjelmaa Aito Iskelmä -kanavalla, loksahtivat palaset paikoilleen.
– Ymmärsin, miten väsynyt olin ollut. En voinut edes kuvitella, miten paljon elämänlaatuun vaikuttaa se, että en herää enää puoli viisi, vaan saan nukkua seitsemään. Unenlaatu, aineenvaihdunta ja jaksaminen ovat kaikin tavoin parantuneet.
Toipuminen otti kuitenkin aikansa ja vasta viime keväänä Hannan voimat alkoivat palautua niin, että hän jaksoi aloitta myös säännöllisen liikunnan.
– Alkuvuosi meni siihen, että sain kolmen vuoden univelat kuitattua. Sitten aivosumu alkoi väistyä ja ymmärsin jälkiviisaasti, miten kauan olin vain puskenut eteenpäin, vaikka työt olivatkin kivoja.
Liikunnasta Hanna on saanut paljon uutta virtaa ja energiaa arkeen. Hän tekee edelleen kahta työtä ja kiittää esimiehiään joustavuudesta muun muassa aikataulujen suhteen.
– Ilmoitan Salkkareihin kellonajat, miten olen käytettävissä kuvauksiin ja joskus voin hätätapauksessa äänittää radiossa viimeisen tunnin lähetyksestä nauhalle.
– Täytyy kiittää esimiehiä. Ilman heidän joustavaa asennetta tämä ei olisi mahdollista.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: MTV: Salkkareihin paluun tekevä hahmo jakaa vahvasti mielipiteitä: ”On se kyllä äänekäs ja näyttävä” Sara Parikka myöntää olevansa tiukka kasvattaja kolmelle tyttärelleen – ”Vaadin käytöstapoja”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”