MTV: Salkkareihin paluun tekevä hahmo jakaa vahvasti mielipiteitä: ”On se kyllä äänekäs ja näyttävä”
Näyttelijä Hanna Kinnunen, 40, palaa Salatut Elämät -sarjaan monen iloksi ja joidenkin harmiksi. Mielipiteitä jakaa lähinnä Kinnusen näyttelemä hahmo Salla Mattila, joka nähtiin sarjan vakiokaartissa viimeksi kymmenen vuotta sitten.
Vaikka Salla hahmo jakaakin mielipiteet, ei näyttelijä ole saanut työstään negatiivista palautetta juuri koskaan. Kinnusen mielestä hahmon ristiriitaisuus kuuluu asiaan.
– Toiset fanittavat intohimoisesti ja toiset vihaavat yhtä intohimoisesti. Se on koko homman suola, Kinnunen kertoo MTV:n haastattelussa.
– En minä voisi enää tehdä tätä, jos se menisi ihon alle. Sallan nahoissa olen ollut vuosien mittaan sen verran paljon, että osaan ulkoistaa sen. Sallan vihaaminen liittyy Sallaan ja minä olen minä.
Hän kertoo olevansa innoissaan esittämänsä Sallan paluusta, mutta myöntää myös jännittävänsä.
– Siinä tulee aina se tietty jännitys, että mitäs sitten, kun jaksot tulevat ulos ja kaikki muutkin näkevät, mitä on tehty. Nyt on taas se vaihe käsillä.
Kinnusen mukaan Salla palaa sarjaan samalla tyylillä millä hahmo totuttiin näkemään jo kymmenen vuotta sitten.
– On se kyllä äänekäs ja näyttävä sanojen kaikissa varsinaisissa merkityksissä. Taattua Sallaa, Kinnunen lupaa.
Näyttelijä kertoi paluusta myös omalla Instagram-tilillään.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hanna Kinnunen tuli tunnetuksi vuonna 2003 voitettuaan Haluatko filmitähdeksi -kilpailun, jonka myötä hän sai pienen roolin Levottomat 3 -elokuvassa. Salatut elämät -sarjassa hän aloitti vuonna 2006, mutta jätti sarjan keväällä 2009 raskautensa vuoksi. Vuoden 2020 alusta hän on toiminut myös Aito Iskelmä -radiokanavan juontajana.
Salatut elämät MTV3-kanavalla arkisin klo 19:30. Viikon jaksot katsottavissa ennakkoon C Moressa.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät