Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahti kokivat erokriisin – Nanna avoimena: ”Suhde on vaatinut hurjan määrän työtä”
Hyvinvointiyrittäjä Nanna Karalahti ja hänen aviopuolisonsa, kiekkolegenda Jere Karalahti ovat kokeneet suhteessaan paljon vastoinkäymisiä. Nanna avautuu Me Naiset -lehden tuoreessa haastattelussa vuonna 2017 tapahtuneesta kriisistä, jolloin pari vietti muutaman kuukauden asumuserossa.
Nannan mukaan pariskunnalla kesti aluksi tottua siihen, että he ovat monella tapaa hyvin erilaisia ihmisiä. Vuosien saatossa ymmärrys toista kohtaan on kuitenkin kasvanut.
– Nyt ymmärrämme toistemme lähtökohtia ja pystymme kompromisseihin, Nanna kuvailee Me Naisille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Karalahtien suhde on vaatinut paljon työtä. Tällä hetkellä kaksikolla menee hyvin, mutta tähän pisteeseen ei olla päästy yhdessä yössä.
– Toimiva suhde ei ole tullut ilmaiseksi, vaan se on vaatinut hurjan määrän työtä ja itsetutkiskelua molemmilta, nainen painottaa.
Nanna ja Jere Karalahti menivät naimisiin elokuussa 2015. Heillä on kaksi yhteistä lasta, toukokuussa 2016 syntynyt poika Jax ja heinäkuussa 2018 syntynyt tytär Alexia.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Me Naiset: Nanna Karalahti avoimena saamastaan diagnoosista – ”Jere on ollut suuri tuki”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt