Kuva: Instagram @palanderossalminen
Me Naiset: Riina-Maija Palander kommentoi aviokriisiään – ”Jatkossa en aio enää suostua yksinäisyyteen”
Viime vuoden lopulla aviokriisiin ajautunut Riina-Maija Palander, 43, avautuu tuntemuksistaan tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa. Riina-Maija on ollut naimisissa ex-pujottelija Kalle Palanderin kanssa vuodesta 2007 ja heillä on kolme yhteistä lasta; vuonna 2007 syntynyt tytär ja vuonna 2012 syntyneet kaksoset.
Riina-Maijan ja Kallen avioliitto ajautui kriisiin, kun Kalle sai kuulla Riina-Maijalla olevan toinen mies. Riina-Maija itse on kiistänyt tämän. Kriisin myötä Riina-Maija on joutunut viettämään kuukauden erossa pariskunnan yhteisistä lapsista. Tuorein käänne tapahtui 4. tammikuuta, kun Kalle jätti avioerohakemuksen yksin Lapin käräjäoikeuteen.
– Arvelen, että Kallen pitää nyt saada elää hetki itselleen. Vapaus on suurinta rakkautta, ja jos toinen tarvitsee aikaa itsekseen, se pitää sallia, Riina-Maija sanoo Me Naisille.
Jos upotus ei näy, katso kuva klikkaamalla tästä. Riina-Maija kertoo haastattelussa myös tuntemuksiaan pariskunnan pitkän avioliiton ajalta. – Olin ollut vähän surullinen siitä, että liikkuessamme yhdessä kukaan ei katsonut tai ollut kiinnostunut minusta. Tuntui, että Kalle sai aina kaiken huomion ja kunnian, Riina-Maija sanoo ja toteaa, että lasten kasvettua tuli hänen vuoro tulla näkyväksi. Riina-Maija alkoi tehdä asioita omana itsenään, eikä vain ja ainoastaan Kallen vaimona tai lasten äitinä. – Koska meillä on kodit kolmessa eri maassa ja Kallella liikkuva työ, olen tottunut pyörittämään arkea yksin. Jos karkeasti summaa, olen ollut liitostamme kymmenen vuotta käytännössä yksin, hän summaa. Riina-Maija toteaa, että pahimmillaan jatkuva yksinäisyys voi syödä ihmistä sisältä. – Jatkossa en aio enää suostua yksinäisyyteen, hän sanoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. Lue myös: Riina-Maija Palander julkaisi vihjailevan päivityksen – viittaa erouutiseen: ”Tulevaisuus on mielenkiintoinen ja avoin” Kohun keskelle joutunut Riina-Maija Palander avautuu raskaasta tilanteestaan – ”Rehellisesti mun voimat alkaa olla loppu” IL: Riina-Maija Palander kommentoi avioliittonsa vakavaa kriisiä suorin sanoin – ”Tilanne on käsittämätön”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne