Me Naiset: Saimi Hoyer koki voimakkaan romahduksen sairaan äitinsä tapaamisen jälkeen – avautuu raskaasta elämäntilanteestaan
Mallina aikoinaan tunnetuksi tullut hotelliyrittäjä Saimi Hoyer kertoo Me Naiset -lehden tuoreessa haastattelussa vaikeasta elämäntilanteestaan. Hoyerin äiti, näyttelijä Soila Komi sairastaa Lewyn kappale -nimistä aivosairautta, minkä vuoksi hän ei enää tunnista tytärtään tai muita läheisiään.
Punkaharjulla asuva Hoyer sanoo vierailevansa usein äitinsä luona Laukansaaressa sijaitsevassa hoitokodissa. Hoyerin äiti aistii edelleen läheisyyden, kosketuksen ja musiikin, joten Hoyer keskittyy tarjoamaan niitä äidilleen.
47-vuotias Hoyer on ehtinyt elämänsä aikana kokea paljon. Välillä hänen on kuitenkin haastavaa muistaa olla itselleen armollinen raskaissa tilanteissa.
– Tutuillani on ollut tapana sanoa, että Saimi kyllä pärjää, ja olen varmasti itsekin pitänyt yllä sitä käsitystä, Hoyer toteaa Me Naisille.
– Vasta viime aikoina olen alkanut hyväksyä, että tällaisessa tilanteessa saa myös prakata. Että välillä on sallittua romahtaa, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Viime kesänä Hoyer koki voimakkaan romahduksen, kun hän oli palaamassa hoitokodilta äitinsä vanhan työkaverin kanssa.
Hoyer saapui pyörittämänsä hotellin pihalle, jossa on tavallisesti melkoinen hulina päällä. Yleensä Hoyer pyrkii rauhoittumaan ennen työpaikalle paluuta, sillä monet haluavat muun muassa ottaa hänen kanssaan selfieitä.
– Sinä päivänä ehdin juuri nousta autosta hotellin pihassa, kunnes romahdin siihen, Hoyer kuvailee.
Äidin ystävä auttoi Hoyerin takaisin autoon ja pyysi tätä hengittelemään hetken ennen ihmisjoukon keskelle palaamista. Tämä oli Hoyerille tarpeellinen rauhoittumishetki.
– Ajattelen, että elämä saa ja pitääkin näkyä, nainen summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Saimi Hoyer paljastaa tv:ssä: ”Olen kolaroinut seitsemän kertaa kahdessa vuodessa”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt