Kuva: MTV
Saimi Hoyer paljastaa tv:ssä: ”Olen kolaroinut seitsemän kertaa kahdessa vuodessa”
Hotelliyrittäjä ja entinen huippumalli Saimi Hoyer, 46, paljastaa Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa Maria Veitolalle saaneensa ajokortin onnistuneesti kahdeksan vuotta sitten.
Auto on pienessä Vaaran kylässä asuvalle Hoyerille erittäin tärkeä ja helpottaa arkea valtavasti.
– Ei täällä pärjäisi ilman autoa, hän toteaa.
Hoyer ja Veitola huristelevatkin ohjelmassa sienimetsälle pitkin Punkaharjun kapeita sorateitä.
– Sinä kuitenkin uskaltauduit minun kyytiin, Hoyer nauraa Veitolalle joka kysyy millainen kuljettaja nainen oikein on.
– Olen seitsemän kertaa kahden vuoden aikana peruuttanut toisen ihmisen autoon, Hoyer tunnustaa.
Hän myöntää myös, että paras sienestysaika on hieman vaarallista aikaa autoilun kannalta.
– Syksyllä olen tosi vaarallinen, kun katson koko ajan sieniä tien kummaltakin puolen ja sitten olen monta kertaa ojassa, Hoyer nauraa ja kertoo yrittäneensä ajaa ajokorttia aiemmin Pariisissa ja Milanossa.
– Siitä ei tullut mitään. Helsingissäkin yritin ja sekin loppui sitten kesken, Hoyer kertoo.
Ajokortin hän sai lopulta suoritettuaan autokoulun Savonlinnassa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Yökylässä Maria Veitola torstaisin klo 21.00 MTV3-kanavalla ja CMoressa. Lue myös: Saimi Hoyer avautuu tv:ssa rankasta erostaan: ”Mietin, että loppuuko kaikki” Jenni Vartiainen julkaisi harvinaisen lapsuuskuvan ja tärkeän kannanoton: ”Toivo tulevasta ja unelmointi on mahdollista”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat