Mieshieroja syyttää John Travoltaa seksuaalisesta ahdistelusta
Hierojana työskentelvä mies väittää näyttelijä John Travoltan käyneen häneen käsiksi kesken hieronnan. Mies kertoo että Beverly Hilsissä oleskellut John Travolta tilasi hierojan internetin välityksellä, ja kävi myös noutamassa hänet omalla autollaan.
Hierojan väitteiden mukaan Travolta hyppäsi kesken hieronnan alas pöydältä, ja vaikutti kiihottuneelta. Tämän jälkeen näyttelijätähti olisi ryhtynyt kopelaoimaan hierojaa, ja vaatinut häntä käymään makuulleen hierontapöydälle.
Hieroja väittää myös, että Travolta olisi tarjonnut rahaa siitä, ettei hän ilmoita asiasta poliisille.
Travolta kiistää pr-henkilönsä välityksellä kaikki väitteet tapahtumista.
– Oikeusjuttu on täysin fiktiivinen ja keksitty. Mitään näistä edellä mainituista kuvailuista ei koskaan tapahtunut. Kantelun tehnyt henkilö, joka ei edes suostu esiintymään omalla nimellään, tietää tämän olevan täysin perätön juttu, kommentoi Travoltan edustaja People-lehdelle.
Pr-edustajan mukaan Travolta voi myös todistaa olleensa tapahtuma-aikaan toisella puolella Yhdysvaltoja.
Travoltan kerrotaan aikovan nostaa syytteen mieshierojaa vastaan perättömästä ilmiannosta.
Asiasta uutisoi IL
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan