Mika ja Noriko Salo hakivat vihdoin avioeroa – Noriko paljasti uutispommin somessa: ”Olen onnellinen”
Entinen formulakuski Mika Salo ja hänen ex-puolisonsa Noriko Salo ovat jättäneen avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Käräjäoikeudesta vahvistetaan Metropolille, että pariskunta on hakenut yhdessä eroa 30. maaliskuuta 2022. Heidät tuomitaan avioeroon ilman harkinta-aikaa, koska he ovat olleet asumuserossa yli kaksi vuotta.
Mika ja japanilainen Noriko menivät naimisiin vuonna 1999. Ex-pariskunnalla on kaksi lasta, vuonna 2001 syntynyt poika Max ja vuonna 2004 syntynyt tytär Mai.
Norikolla jo uusi kumppani
Noriko kertoi aiemmin tänä vuonna löytäneensä rinnalleen uuden kumppanin. Hän on vaihtanut parissuhdestatuksensa Facebookissa.
– Olen rakastunut ja olen onnellinen, Noriko paljasti alkuvuodesta Facebook-tilillään.
Erosi juontajarakkaastaan
Mika Salo seurusteli puolestaan pitkään juontajana työskentelevän Henna Pihlajan kanssa. Hän kertoi erosta alkuvuodesta 2021.
– En seurustele enkä ole suhteessa Hennan kanssa. Ollaan erottu jo jokin aika sitten. En kommentoi asiaa enempää, Mika kirjoitti.
Mika ja Henna pitivät koko suhteensa ajan matalaa profiilia suhteestaan ja esiintyivät vain harvoin seurapiirikekkereillä yhdessä. Henna kommentoi suhdetta Keskisuomalaiselle vuonna 2019.
– Mikan kanssa olemme tutustuneet 2007. Seurustelimme pitkään ja sitten oli vähän taukoakin välissä, kunnes palasimme taas yhteen, jyväskyläläinen Pihlaja totesi tuolloin.
Lue myös:
Oho! Mika Salon Henna-rakas julkaisi alastonkuvan – ilakoi hangessa peppu pystyssä!
Mika Salon Henna-rakas on näyttävä kaunotar – esittelee kurvejaan somessa!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan