Miss Suomi Viivi Altonen matkustaa pian Hollywoodiin: ”Uskon, että kilpailu pystytään järjestämään vastuullisesti”
Miss Universum -kilpailu järjestetään Floridan Hollywoodissa 16. toukokuuta. Hallitseva Miss Suomi Viivi Altonen odottaa kansainvälistä kisamatkaa iloisin mielin vallitsevasta tilanteesta huolimatta.
– Olen innoissani siitä, että kisat pystytään järjestämään koronapandemiasta huolimatta. Kisajärjestäjillä on kertynyt kokemusta kisojen järjestämisestä tänä haastavana aikana, sillä he järjestivät loppuvuodesta onnistuneesti Miss USA -kilpailun. Uskon, että kilpailu pystytään järjestämään vastuullisesti, Viivi kertoo Miss Suomi -organisaation lähettämässä tiedotteessa.
Koronapandemian aikana Viivi on valmistautunut kansainvälisiin kisoihin päämäärätietoisesti.
– Tähän mennessä olemme hankkineet muun muassa kansallis- ja finaalipuvun. Minulla on käytössä useita eri vaatesuunnittelijoita. Lisäksi olen turvautunut personal trainerin, koreografin ja fysioterapeutin apuun.
Kansainvälinen Miss Univerum -kisaorganisaatio tulee lähiviikkojen aikana tiedottamaan, miten korona rajoittaa kilpailun järjestämistä ja mitä kilpailijoiden pitää ottaa reissun aikana huomioon.
– Se tiedetään jo tässä vaiheessa, että jokaisen kilpailijan täytyy antaa negatiivinen testitulos ennen kisoihin suuntaamista. Kilpailuun lähtö on toukokuun ensimmäisellä viikolla, jotta kilpailijat voivat olla karanteenissa ennen kisoihin osallistumista, Miss Suomi -kilpailun järjestäjä Sunneva Kantola kertoo.
Lue myös:
Seiska: Miss Suomi Viivi Altonen iski italialaismiehen – ”Ulkonäkö teki minuun vaikutuksen”
Häikäisevän upea Viivi Altonen poseeraa lumisissa maisemissa pelkissä pikkubikineissä
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”