MTV: Jälleen kaksi näyttelijää jättää Salatut elämät -sarjan: ”Nyt on aika lähteä”
Näyttelijät Ilona Chevakova ja Mikko Virtanen jättävät Salatut elämät -sarjan. Molemmat näyttelivät sarjassa noin vuoden. Viime viikolla myös sarjassa näyttelevät Julia Korpinen ja Aaron Bojang kertoivat poistuvansa sarjasta.
Suomalais-venäläinen Chevakova on näytellyt sarjassa Sabrina Mustavaaraa, jota Virtasen esittämä häijy Lauri Rossi on vainonnut. Virtanen myöntää MTV:n haastattelussa saaneensa roolihahmostaan myös tunteikkaita viestejä, mutta ei ole kuitenkaan harmistunut palautteesta.
– Se on vaan mukavaa. Kiva kuulla katsojilta, mitä mieltä he ovat Laurista, mutta nyt Laurin on aika lähteä ainakin vähäksi aikaa, Virtanen kertoo.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Chevakova puolestaan paljastaa MTV:lle, että ajatus roolihahmon poistumisesta tuli häneltä itseltään.
– Tuli fiilis, että pitää lähteä käymään myös muualla, koska tämä on niin intensiivistä. Olen kuitenkin freelancer, joka tekee muitakin projekteja, niin elämä on ollut aika hektistä.
Molemmat näyttelijät kiittelevät työpaikkaansa vuolaasti ja Chevakova myöntää, että tulee kaipaamaan juuri työyhteisöä.
– Ihan paras työpaikka, mikä mulla on ikinä ollut, mutta toivon, että aina voi palata, Chevakova sanoo vihjailevasti.
– Tämä on ollut yksi elämäni parhaista työpaikoista. Täällä on tosi lämminhenkinen ja ihana yhteisö, myös Virtanen kiittelee.
Lue myös:
MTV: Jälleen yksi Salkkarit-tähti jättää sarjan: ”Aika näyttää, ehkä joskus palaan”
MTV: NHL-tähteen yhdistetty Salkkarit-tähti jättää sarjan: ”Tulee todella kova ikävä!”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”