Näin Sanna Marinin bilekohu vaikutti videoilla näkyneeseen Karoliina Tuomiseen – ”Oli todella ahdistavaa”
Radiojuontajana ja somepersoonana tunnettu Karoliina Tuominen on mukana uutusohjelmassa Äärimmäinen matka, joka kuvattiin vuosi sitten Islannin jäätävissä ääriolosuhteissa. Seikkailusarjan ensimmäinen jakso nähdään Discovery+-palvelussa ja TV5:llä keskiviikkona 26. lokakuuta.
Tuominen kertoo ohjelman pressitilaisuudessa kuvausten olleen hänelle henkisesti yllättävän rankka kokemus. Hän sanoo, että oli varautunut lähinnä fyysisesti haastaviin tilanteisiin.
– Ohjelmassa selviytyminen vaati paljon omien asioiden käsittelyä. Sellaisten, joita ei ollut välttämättä aiemmin edes tajunnut, että pitäisi käsitellä, Tuominen paljastaa Metropolille.
– Yhtäkkiä nämä asiat nousivat siellä pintaan. Sen jälkeen ne ovat olleet arjessa läsnä niin hyvässä kuin pahassa. Käsittelen aiheita yhä tänäkin päivänä, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kisasta palautuminen otti aikansa. Tänä päivänä Tuominen voi kuitenkin hyvin – siitäkin huolimatta, että joutui muutama kuukausi sitten massiivisen kohun keskelle.
Myllytys alkoi, kun pääministeri Sanna Marinin illanvietosta alkoi loppukesästä levitä videoita laajasti ympäri sosiaalista mediaa. Tämä herätti osassa suomalaisista voimakasta paheksuntaa.
Mukana videoilla oli myös Tuominen, joka joutui Marinin ohella hetkellisesti somekansan sylkykupiksi.
– Kohu tuli minulle yllätyksenä. Erityisesti se, millaisella sävyllä Suomessa aiheesta keskusteltiin, ja millaisina henkilöinä ja hahmoina meitä mukana olleita ruodittiin, Tuominen huokaisee.
– Eiväthän kohut hyvältä tunnu. Itselläni on ollut tekemistä sen kanssa, että olen osannut käsitellä tätä kaikkea.
Bilekohun aikoihin Tuominen sai onnekseen kävellä kadulla rauhassa, mutta vaikealta se silti tuntui, kun ihmiset puhuivat aiheesta julkisilla paikoilla.
– Paljon siitä keskusteltiin silloin joka paikassa. Kyllä se oli todella ahdistavaa, kun itse liittyi tapaukseen. Yritin vain sulkea silmäni ja korvani siltä.
Tapahtuneen myötä Tuomiselle on ollut entistä tärkeämpää pitää oma yksityiselämä mahdollisimman kaukana julkisuudesta. Kohu opetti hänelle hyvin rajulla tavalla julkisuuden raadollisuuden.
– Yritän ajatella, että olen valinnut itselleni ammatin, radiotyön, josta pidän ihan hirveästi. En vaihtaisi työtäni mihinkään, joten kai tämä julkisuus sitten vain on se hinta siitä, että pääsee kokemaan niin hienoja asioita.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Apua ihmisten arvosteluun Tuominen on saanut terapiasta ja läheisiltä ystäviltä.
– Henkisesti jaksan ikäviä kommentteja välillä paremmin ja välillä huonommin. Olen käsitellyt aihetta terapiassa. Lisäksi minulle on tärkeää, että ympärilläni on ihmisiä, jotka ainakin jollain tasolla ymmärtävät, miltä tämä kaikki tuntuu. He pystyvät myötäelämään asioissa kanssani, Tuominen kiittelee.
Tällä hetkellä Tuominen haaveilee siitä, että saisi radiotöiden ohella tehdä hommia myös telkkarissa. Muilla tavoin hän kokee kuitenkin elävänsä juuri nyt omaa unelmaelämäänsä.
– Yritän olla miettimättä liikaa unelmia. Minusta tuntuu, että jos alan miettimään unelmia, ajattelen helposti sitä, mitä minulla ei vielä ole. Ja se on vähän turhaa mielestäni. Mieluummin keskityn siihen, mitä minulla jo on.
– Yritän aina välillä pysähtyä ja muistuttaa itseäni sitä, että mitä kaikkea olen jo päässyt kokemaan. Silloin havahdun usein siihen, kuinka saatanan siistejä juttuja olen elämässäni saanut tehdä! Tuominen summaa onnellisena.
Lue myös:
Karoliina Tuomisen ja Leo Stillmanin välillä yllätysromanssi – ”Olen ihastunut”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt