Nanna Karalahti nousi julkisuuteen salarakkaana – syytettiin Jere Karalahden perheen rikkomisesta: ”Todella ahdistavaa”
Hyvinvointivalmentaja Nanna Karalahti nousi suuren kohun myötä julkisuuteen vuonna 2013. Nyt Karalahti kertoo tapahtumista tarkemmin toimittaja Iriz Silanderin luotsaamassa Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa.
Media otti Nannan silmätikukseen, kun nainen alkoi seurustelemaan huippukiekkoilija Jere Karalahden kanssa. Mediassa suhde uutisoitiin salasuhteena ja Nannasta puhuttiin ”kodinrikkojana”, sillä Jere kävi samoihin aikoihin läpi myrskyisän avioeron ex-vaimonsa kanssa.
Podcastissa Nanna paljastaa olleensa hyvin hämmentynyt pyörityksestä, johon oli äkillisesti joutunut.
– Tietenkään en ymmärtänyt julkisuudesta yhtään mitään silloin, kun ensimmäinen juttu tuli ulos, Nanna toteaa podcastissa.
Nanna teki jo hyvin varhain päätöksen, ettei anna medialle yhtäkään haastattelua keskellä kohua.
– Olin ensimmäisen vuoden täysin hiljaa, hän alleviivaa.
Nanna ei halunnut tulla julkisuuteen kenenkään puolisona. Hänelle tärkeintä oli se, että hänen läheiset ihmiset tuntevat hänet.
– Ajattelin, että haluan itse rauhassa antaa medialle sen kuvan, kuka olen. Ajattelin, että olen yksityinen ihminen, eikä minun tarvitse kertoa kenellekään kuka olen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Nanna kuvailee julkisuuden olevan äärimmäisen raadollista. Hän kokee olevansa pohjimmiltaan introvertti persoona, joten oman rauhan ja yksityisyyden menettäminen tuntuivat vaikeilta asioita.
– Luin aluksi keskustelupalstoja, sillä kaikki oli niin uutta. Se oli todella ahdistavaa.
Mitään Nanna ei kuitenkaan kadu. Matka, jonka Nanna on kulkenut, on opettanut naista paljon.
– Kaikki mikä satuttaa, myös kasvattaa. Tämä kaikki on ollut minulle ihanaa koulua ja otan haasteet ilolla vastaan.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru

- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru