Niina Kuhta ja Jussi-rakas menevät naimisiin: ”Hääpäivä määräytyi juhlapaikan mukaan”
Suurin pudottaja- ja Say Yes to the Dress Suomi -ohjelmista tuttu hääalan yrittäjä ja tv-kasvo Niina Kuhta ja hänen miehensä Jussi menevät naimisiin ensi vuoden toukokuussa.
– Ihanaa päästä suunnittelemaan rakkaudella täytettyjä unelmahäitä. Luvassa on isot häät, johon kutsumme noin 100-200 sukulaista ja läheistä, Niina Kuhta kertoo Metropolille.
– Sen verran pitkään säädimme hääpäivän kanssa, että suurin osa juhlapaikoista oli varattu. Lopulta hääpäivä määräytyi juhlapaikan mukaan, Niina paljastaa.
Palkittuna hääalan yrittäjänä Niina tulee panostamaan omaan hääpukuunsa.
– Päälläni tullaan näkemään aikakin pari erilaista kokonaisuutta. Olen jo aloittanut kokonaisuuden suunnittelemisen.
– Hääpuku pitää tilata hyvissä ajoin, koska maailman tilanteen takia toimitusajat ovat suosituimmilla pukuvalmistajilla jopa 9 kuukautta, Niina kertoo.
Niina ja Jussi juhlivat hiljattain näyttävästi kihlajaisiaan ja tupareitaan uudessa kodissaan. Juhlavieraiden joukossa nähtiin muun muassa Nina Mikkonen ja Sunneva Sjögrén.
Lue myös:
Niina Kuhta paljasti lihonneensa koronan aikana kymmeniä kiloja: ”On vähän kertynyt…”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”