Niko Ranta-ahon seurueen illanvietto Dubaissa meni överiksi – rikkoivat satoja lautasia luksusravintolassa
Törkeistä huumerikoksista syytetty liikemies Niko Ranta-aho lomailee edelleen Dubaissa. Mies seurueineen vietti maanantaina 4. tammikuuta iltaa paikallisessa OPA Dubai -ravintolassa. Kyseessä on kreikkalainen ravintola.
Ranta-aho on julkaissut illanvietosta useita videoita Instagram-tilinsä tarinaosiossa. Niistä käy ilmi, että eräs seurueen jäsenistä vietti syntymäpäiviään, joita juhlittiin varsin villisti. Videoilla rikotaan muun muassa lautasia lyömällä niitä toisten päähän tai heittämällä lattialle.

Yhdessä videoista näkyy myös valtava kasa rikkoutuneita lautasia. Sirpaleiden määrästä päätellen lautasia on rikottu satoja.

Vaikka erityislaatuinen illanvietto saattaa vaikuttaa suomalaisittain melkoiselta sikailulta, löytyy lautasten rikkomiselle käypä selitys. Kyseessä on nimittäin vanha kreikkalainen perinne, jota harrastetaan edelleen erityisissä juhlatilanteissa, kuten häissä.
Ravintoloissa lautasten rikkominen on kuitenkin yleensä kiellettyä, jollei siihen ole saatu erityistä lupaa. Tämä johtuu tietenkin siitä, että sirpaleet ovat turvallisuusriski, ja jatkuva lautasten rikkominen koituisi pitkällä tähtäimellä kalliiksi itse ravintolalle.
OPA Dubai -ravintola, jossa Ranta-aho seurueineen vietti iltaa, mainitsee kyseisestä perinteestä myös kotisivuillaan, joten oletettavasti seurueella oli lupa lautasten rikkomiseen.
Lue myös:
Katso kuvat! Niko Ranta-aho juhli villisti Dubaissa – mukana myös huumeaikojen Bandidos-kaverit
Seiska: Niko Ranta-aho lihoi 7 kiloa tutkintavankeudesta vapautumisen jälkeen – kuva!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”