Niko Saarinen on nettipornon suurkuluttaja: ”Mietin välillä, riittääkö minulle vain oikea käsi”
Tosi-tv-tähdet Niko Saarinen ja Jenna Mäkikyrö keskustelevat Nikotellen-podcastissa seksuaalikasvattaja Bettina Gräsbeckin kanssa.
Työnsä puolesta Bettinan käy keskustelemassa eri-ikäisten ihmisten kanssa muun muassa seksuaalisuudesta, murrosiästä, ehkäisystä, sukupuolen moninaisuudesta ja ihmissuhteista.
– Mielestäni on hassua, että ihmiset ajattelevat olevansa yksin asioiden kanssa ja kenellekään muulle ei ole tapahtunut tällaista tai kukaan muu ei ole tehnyt tällaista. Se on bullshittiä. Ihan varmasti löytyy samaistumispintaa, kun uskaltaa avata suun, Bettina kertoo.
Niko on tehnyt YLE:n suositun Luuserit-draamasarjan kanssa yhteistyössä YouTube-videon, jossa hän vastaileen nuorten poikien kysymyksiin homoseksuaalisuudesta ja itsetyydytyksestä.
– Sain kymmeniä kysymyksiä koskien samaa asiaa: Tekeekö kerta homoksi? Ja olenko homo, jos minulla alkaa seisomaan koulun liikuntatunnilla? Parhaani mukaan yritin vastata kysymyksiin, Niko toteaa.
Nettiporno saattaa aiheuttaa suorituspaineita
Niko ja Jenna myöntävät, että heillä on kotona kovassa käytössä erinäiset aikuisviihdesivustot. – Mietin välillä, että riittääkö minulle vain oikea käsi ja ovatko aivoni menneet sekaisin pornosta, Niko pohtii. Bettinan mukaan nettipornolla saattaa olla negatiivinen vaikutus seksielämään. – Nettiporno on nopeata mielihyvää. Kun olet katsonut sitä aikasi, saattaa tarvita kliimaksin saamiseen entistä kovempaa materiaalia. Se saattaa aiheuttaa suorituspaineita ja ongelmia laukeamisen kanssa, kun harrastat seksiä oman kumppanin kanssa, Bettina kertoo.”En usko biseksuaalisuuteen”
Niko paljastaa Jennan etsivän Tinderissä naisseuraa, kun hänellä on mennyt huonosti miesten kanssa. Niko toteaa, ettei hän usko biseksuaalisuuteen. – Jossain kohtaan ihminen kallistuu jompaankumpaan suuntaan, Niko toteaa. – Ehkä biseksuaalisuus on homoille turvallinen tapa olla homo. Yksi poikaystävä ei halunnut uskoa, että hän on homo, niin hän piti aina sen takaportin auki sanomalla olevansa biseksuaali. Sanoin, etten usko siihen, kun asumme yhdessä ja nussitaan päivittäin. Nikon lähipiirissä on heteromies, joka ottaa yhteyttä tyttöystävän ollessa poissa kotoa viikonloppuisin. – Hän pyytää näkemään. Kun ilmoitan ottavani taksin, niin hän perääntyy joka kerta. Se on pettämistä, että hän lähettää sellaisia kuvia, Niko toteaa. Niko kertoo, ettei hän ole koskaan piilotellut omaa seksuaalisuutta. – Se oli iso uutinen vuonna 2008, että homoseksuaali on BB-talossa. Monet ovat saaneet kauttani rohkaisua siitä, että homo voi olla esillä ja menestynyt. Kuuntele uusin Nikotellen-jakso alta tai klikkaamalla tästä. Lue myös: Niko Saarinen rohkeni treffeille Snapchat-kollin kanssa – mieheltä yllättävä ehdotus heti treffien jälkeen! Niko Saarinen Temppareiden jatkoilla: ”Meidän luotammehan heräsi eräs tulevan kauden sinkkumies”LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä