Jari-Matti Latvala saapui Helsingin käräjäoikeuteen vain hetkeä ennen istunnon alkua.

Rallimaailmasta tuttu Latvala oli pukeutunut rennosti tuulitakkiin. Oikeustalon ovella hän kertoi olevansa helpottunut siitä, että pitkään odotettu oikeudenkäynti pääsi viimein alkamaan.

Latvalaa syytetään törkeästä veropetoksesta. Asia liittyy vuosiin, jolloin hän asui Monacossa. Oikeudessa arvioidaan erityisesti sitä, viettikö hän Suomessa niin paljon aikaa, että hänen olisi katsottava olleen verovelvollinen Suomessa.

– Olen syytön, ja riidan alla olevat verotkin on jo maksettu, Jari-Matti muistutti käräjille saapuessaan.

Latvala kertoi myös, ettei edeltävä yö ollut sujunut kovin hyvin.

– Olen ollut hirveässä flunssassa, ja nyt olen täällä Buranan voimin.

Hän ei halunnut arvioida, onko verottajan kiinnostus hänen asumisjärjestelyihinsä lähtenyt esimerkiksi ilmiannosta.

– Ehkä minusta halutaan tehdä tietynlaista esimerkkiä, mies huokaisi.

Vuokrayksiö Monacossa

Istunnon alku sai erikoisen käänteen heti, kun erikoissyyttäjä Johanna Hakanen ryhtyi lukemaan syytettä. Viereisestä käräjäsalista alkoi kuulua voimakasta poraamista, joka peitti puheen alleen.

– Katsotaan, voimmeko vaihtaa salia, käräjätuomari totesi, sillä syyttäjän puheesta ei poraamisen aikana saanut mitään selvää.

Lopulta istunto siirrettiin toiseen saliin. Varsinaiseen käsittelyyn päästiin noin tunti alkuperäisen aloitusajan jälkeen.

Syyttäjä perusteli näkemystään muun muassa sillä, että Latvalalla oli Suomessa perhettä ja kiinteistöomistuksia, kun taas Monacossa hänen käytössään oli 27-neliöinen vuokra-asunto, johon kuului suuri parveke.

Syyttäjän mukaan tämä tuki käsitystä siitä, että Latvala oli tosiasiassa asunut Suomessa. Hänen väitetään jättäneen maksamatta noin 3,7 miljoonan euron verot.

– Missään vaiheessa ei ole tullut yli kuuden kuukauden yhtäjaksoista oleskelua, Latvalan asianajana Pekka Tuunainen korosti ja vetosi tuolloin olleeseen ohjeistukseen, jota Latvala oli noudattanut.

Tuunaisen mukaan Latvala vietti vuosina 2015–2018 ulkomailla 47 prosenttia vuorokausista. Matkapäivien osuus oli koko ajanjaksosta 12 prosenttia.

Ostoksia Keskiseltä ja Louis Vuittonilta

Kun syyttäjä pääsi käymään läpi todistusaineistoa, huomio kohdistui muun muassa Latvalan tiliotteisiin. Syyttäjän mukaan tilitapahtumat tukivat väitettä siitä, että Latvalan arki oli todellisuudessa Suomessa.

Oikeudessa käytiin yksityiskohtaisesti läpi hänen ostoksiaan muun muassa Keskisen kyläkaupassa ja Helsingin Esplanadin Louis Vuitton -liikkeessä.

Tuomari Minna Hällström esitti välillä tarkentavia kysymyksiä Toyotan tallipäällikkönä työskentelevälle Latvalalle.

– Oliko teillä Monacossa perhettä? tuomari kysyi.

– Ei ollut, vain ystäviä, Latvala vastasi.

Puolustus ei kiistänyt tiliotteissa näkyviä tapahtumia tai summia. Sen mukaan rahankäyttö ei kuitenkaan osoittanut sitä, missä Latvala tosiasiassa asui.

Käsittelyssä jouduttiin selvittämään myös sitä, kumpi Mechelininkadulla asui: Jari Latvala vai Jari-Matti Latvala.

– Niin onko teidän isänne nimi Jari Latvala? tuomari esitti tarkentavan kysymyksen.

– Kyllä on, Jari-Matti puolestaan vahvisti.

Tuomari teki heti oikeudenkäynnin alussa selväksi, että käsittelyä johdetaan tiukasti. Syyttäjä vaikutti luopuvan kahdesta syytekohdasta sen jälkeen, kun tuomari oli kyseenalaistanut niiden perustelut.

Myös Latvalan asianajaja Pekka Tuunainen sai osansa tuomarin huomautuksista. Tilanne kärjistyi, kun Tuunainen puhui tuomarin päälle.

– Minä olen se, joka jakaa täällä puheenvuorot, tuomari muistutti tiukkasanaisesti.

Lehtiartikkeleita ja mökkikaupat

Päivän loppupuolella syyttäjä nosti esiin vuonna 2016 Me Naisissa julkaistun jutun, jossa Latvala ja hänen silloinen naisystävänsä Maisa Torppa esiintyivät yhteishaastattelussa.

– Tässä on heidän yhteinen asuntonsa, ja lehtiartikkelissa siihen viitataan kotina, syyttäjä täräytti.

Esille nousi myös Puumalasta hankittu mökkitontti.

– Elokuussa 2017 on tehty tonttikaupat ja vuonna 2018 julkaistu artikkeli tästä hulppeasta mökistä, syyttäjä esitteli Iltalehden kirjoittamaa artikkelia.

Juttu oli tehty Maisa Torpan Instagramissa julkaisemien kuvien pohjalta.

– Kyseessä oli 33-neliöinen vierasmaja, eli niin hulppeasta mökistä oli kyse, Latvalan juristi totesi kuivahkosti.

Syyttäjä esitteli myös asiakirjaa, johon tontin omistusosuuksiksi oli merkitty kuulakärkikynällä 50/50. Myöhemmin tuomari tarkensi omistussuhteita Latvalalta.

– Niin omistitteko te tästä tontista 90 prosenttia? käräjätuomari tarkensi nähtyään jonkun toisen dokumentin.

– Kyllä omistin, Latvala vahvisti.

Syyttäjä hakee vankeustuomiota

Syyttäjän esittämillä tiliotteilla, bonuspistetiedoilla, asunto-omistuksilla ja parisuhteeseen liittyvillä tiedoilla pyritään osoittamaan, että Latvalan elämän keskipiste oli tosiasiassa Suomessa.

Syyttäjän mukaan tätä tukivat muun muassa vakituinen parisuhde ja kesämökki.

– Onko hän ollut kihlattu, avopuoliso vai sitten joku random-tyttöystävä? syyttäjä tivasi ja ihmetteli, miksei Latvala ollut antanut verottajan selvityksessä parisuhteensa laadusta tarpeeksi yksityiskohtaisia tietoja.

Myös tuomari pohti puolison, kihlatun ja tyttöystävän käsitteitä sekä niiden mahdollista oikeudellista merkitystä.

Syyttäjä vaatii Latvalalle kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

– On se aika kova vaatimus, Jari-Matti myönsi.

– Tämä on pitkä viikko, mutta tärkeintä on se, kun pääsemme tuomaan omia todisteitamme esiin.

Latvalan veropetosta koskevalle oikeudenkäynnille on varattu yhteensä neljä istuntopäivää.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: