Oho! Sofia Belórf paljastaa yksityiskohtia ensitreffeistään Stefan Thermanin kanssa – ”Kiusallinen olo”
Fitness-tähtenä ja somevaikuttajana tunnettu Sofia Belórf paljastaa videoblogissaan käyneensä entisen puolisonsa Stefan ”Stefu” Thermanin kanssa ensimmäistä kertaa treffeillä jo neljä vuotta sitten.
Kaksikon rakkaus roihahti kuitenkin kunnolla vasta keväällä 2020.
Treffien aikaan Belórf asui vielä yhdessä edellisen miesytävänsä kanssa, josta hän oli eronnut puoli vuotta aikaisemmin. Ex-kumppanit elivät siis saman katon alla, mutta eri huoneissa.
– Vaikka olimme jo eronneet, minulla oli silti vähän kiusallinen olo lähteä toisen kanssa näkemään, Belórf kuvailee tunteita, joita hän koki ennen treffejä Stefun kanssa.
Nainen kertoo kuitenkin viihtyneensä hyvin Stefun seurassa ja spontaanisti alkaneet treffit venyivät lopulta iltamyöhään saakka.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kaksikko aloitti viinilasillisilla espoolaisessa rantakahvilassa, minkä jälkeen he siirtyivät viettämään iltaa Stefun ystävien kanssa.
– En ollut tavannut heitä (Stefun ystäviä) aikaisemmin, mutta meillä oli todella hauskaa, Belórf muistelee.
– Jatkoimme siitä vielä keskenämme iltaa ja kävimme jossakin drinkeillä.
Belórf kertoo jutun kaatuneen siihen, ettei hän itse ollut tuolloin vielä valmis uuteen suhteeseen. Lisäksi nainen oli suunnittelemassa muuttoa ulkomaille.
– Eihän sitä romanssiksi voi kutsua, koska se kesti vain yhdet treffit.
– En ollut ollenkaan valmis. Olisi siitä ehkä muuten voinut jotakin tulla, hän summaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Katso koko videoblogi täällä.
Lue myös:
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”