Pääministeri Sanna Marin paljastaa Maria Veitolalle yksityiskohtia kohutuista bileilloistaan – ”Se on ihan hirveä show”
Toimittaja Maria Veitolan luotsaama uutuusohjelma Vuoroin vieraissa, Maria Veitola alkaa tällä viikolla MTV Katsomossa. Ohjelman ensimmäisessä jaksossa Veitolan luokse yökylään saapuu Suomen pääministeri Sanna Marin.
Marin joutui loppukesästä massiivisen kohun keskiöön, kun hänen railakkaista bileilloistaan lähti leviämään kuva- ja videomateriaalia ympäri sosiaalista mediaa. Pääministerin juhlinta on herättänyt myös aiemmin huomiota, ja nyt Marin puhuu aiheesta omasta näkökulmastaan.
Jakso on kuvattu ennen elokuussa julkisuuteen nousseita biletysvideoita.
– Minä käyn pari kertaa vuodessa (bilettämässä) ja sitten se on ihan hirvee show, ei se ilta vaan se seuraava viikko, Marin kuvailee uutisointia bileilloistaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Veitola haluaa tietää, millaisia Marinin bileillat tavallisesti ovat. Marin alleviivaa heti vastauksensa alussa, ettei hänellä jää työnsä ohessa kovin paljon aikaa juhlimiselle.
– Tykkään olla ihmisten kanssa, hirveän erilaisia iltoja, Marin tokaisee.
– Parhaita iltoja ovat sellaiset, että on joku hyvä porukka ja jutellaan koko yö, hän paljastaa.
Marinia harmittaa, että hän joutuu elää elämäänsä aina varoen. Lisäksi pääministeri myöntää ahdistuvansa siitä, että hänen täytyy miettiä, mitä muut ajattelevat hänestä ja hänen käytöksestään.
Illanvietossa Marin sanoo tarkkailevansa paljon ympärillään olevien ihmisten toimintaa. Hänen mukaansa on todennäköistä, että ihmiset kuvaavat häntä, ja että materiaali päätyy julkiseksi.
Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelma katsottavissa 25.10. alkaen tiistaisin ja torstaisin MTV Katsomossa.
Lue myös:
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!